sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Joulun toiveita

Ajattelin tehdä pientä listaa mitä pojat toivovat/tarvitsevat, kun tässä kuitenkin on jouluja ja synttäreitä tulossa ja ihmiset alkavat kysellä, että mitä voisi ostaa. Lähinnä tämä on myös itselleni ns. muistioksi, kun en koskaan osaa juuri sillä hetkellä vastata kun sitä kysytään :D On myös helpompi ajatella mitä itse ostaisi, kun ne on jossain ylhäällä. Kirpparit on erittäin jees, ja huomattavasti halvemmalla pääsee ;) Myös komeroiden perälle unohtuneet mitkä seisovat tyhjänpanttina, aina ei tarvitse olla uutta :)  

Varsinkin Ninjago, Batman, Starwars ja Transformerit ovat nyt kovia juttuja kaikessa. 

1. Pikkulegoja, ne on just tällä hetkellä todella kova sana (ja todella kalliita, tiedän).  

2. DVD-elokuvia. Näistä kannattaa melkein kysyä mitä on jo. Vaikka toisaalta kun niitä kahteen kotiin tulee,ei haittaa vaikka olisi jo aiemmin samanlainen, kunhan ei ole viittä samanlaista :D (Lego Batman ON jo hankinnassa)





3. Lautapelejä pojat tykkää pelailla, varsinkin Leevi.

4. PS2 tai PS3-pelejä (esim. Sumasta löytyy kohtuullisen halvalla)
 


5. Vaatteita; Leevi 122-128cm ja Leo 116cm.

6. Figuurihahmot toimii myös.

7. Geomac-sarjaa.

8. CD-soitin äidin luokse. 

9. Leeville koulujuttuja (mm. penaali, kyniä, terotin, vihkoja jne jne jne...). Niitä tosin voi miettiä synttäreiksikin kun ne ovat keväällä. Repun Leevi saa valita sitten itse, kun sen hankinta on ajankohtainen. 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Life is short. Smile while you still have teeth.

Hetkeen ei olekkaan tullut kirjoitettua, ei vissiin mene liian huonosti jotta voisi kirjoittaa :D Jotenkin negatiivisista asioista on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin positiivisista, mutta yritän tästä tehdä edes jotain sinne päin. Joidenkin mielestä ehkä valitan joka asiasta, mutta ei se niin mene, minulla on vain sellainen... No, erilainen tyyli :D Ja koska olen erittäin tunneperäinen ihminen, niin se näkyy. Jos minulla menee huonosti, niin sitten menee todella huonosti, mutta jos menee hyvin, niin sitten kanssa menee hyvin, välimaastoa ei ole, halusin tai en. Eli aina mennään joko täysillä tai sitten ei ollenkaan. Itseironia, musta huumori jnejnejne, nämä kaikki iskevät, ja aina niitä ei ymmärretä, en aina itsekkään.

Meinasin kuitenkin yrittää listata asioita, jotka ovat tällä hetkellä positiivisia asioita elämässäni. Joitain en ehkä osaa selittää tarkemmin, että miksi, joitain en ehkä haluakkaan avata enempää, mutta pääasia että niitäkin on. Sen kummemmin nämä eivät missään järjestyksessä ole kuitenkaan.

1. Ei varmaan kovin vaikea arvata, mutta lapset. Ne vaan on <3 Ja vaikka niiden kanssa palaakin hermo sen kaksisataa kertaa päivässä, ne on silti rakkaimmat ihmiset maailmassa. 

2. Ystävät. Muksujen jälkeen toiseksi tärkeimmät mitä voi olla. Ei niitä ilman pärjää, kukaan.

3. Leikkaus. Pitkän odotuksen jälkeen kaula on nyt vihdoin leikattu, ja TOIVON todella, ettei enää kolmatta kertaa tarvitsisi mennä. Nyt se kyllä on sen näköinen, etten kehtaa julkisilla paikoilla liikkua, mutta kyllä se siitä vielä paranee kunhan turvotus laskee. 
Kaksi alimmaista kuvaa ovat otettu silloin kun oli pahimmillaan turvoksissa ennen leikkausta, kahdesta muusta kuvasta huomaa, että on nyt yhtä turvoksissa leikkauksen jälkeen xD 
Tämä otettu muutama viikko ennen leikkausta. Vaikka kuvakulma on eri, on myöskin naaman koko huomattavasti pienempi :D  Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu ja palautuu normaaliksi.
4. Kai sitä täytyy mainita myös miehet :D Vaikka niistä välillä saakin vain pelkkää päänsärkyä, mutta on ne ihan kivojakin, varsinkin eräät, jotka tuovat iloa päivään joka kerta viesteillään ja soitoillaan. 

5. Kummitytöt <3 

6. Seksimessut ja Rivo-Reetat xD 
Mie tuolla takana, ihana ihana ihana Lottis edustalla <3

7. Sain pestyä tänään pyykkiä monta koneellista. Ehkä pikkujuttu, mutta tässä tilassa sekin oli jo iso saavutus.

8. Kirjoja on tullut luettua ihan urakalla.

9. Tiedän millaisen tatuoinnin haluan seuraavaksi, ainut että se nyt valitettavasti siirtyy myöhemmäksi.

Nyt ei enää pysty keksimään yhtään, siinähän ne tärkeimmät.  

Lopuksi liittymättä aiheeseen millään tavalla
Hyvää isänpäivää ukki, tää on sytytetty ihan sulle, ikävä on kova! 

tiistai 19. syyskuuta 2017

Tyttö epäkunnossa

Mä olen loppu. Mä olen niin loppu. En jaksa enää. Olen ihan rikki ja hajalla, eikä tätä korjaa mitkään lääkkeet. Ainoastaan aika. Aika ja asioiden käsittely, mihin en pysty, vaan pakenen. Helpompi kieltää asiat kuin nostaa kissa pöydälle ja käsitellä ne. En vain osaa. Ahdistaa. Haluaisin vain nukkua, mutta nuku siinä sitten kun kaikki asiat tulee myös uniin. Haluaisin vain luovuttaa.

Tällä hetkellä vahvimpana on tunne, joka haluaa häätää kaikki pois läheltä. Menkää, antakaa olla, unohtakaa. Räpiköin ihan tarpeeksi syvällä suossa ilman että tarvitsee vetää muut mukana. Vaikkakin moni yrittää vetää minut mukanaan omaan suohonsa, ja aika pitkälti saaneet upotettua, good for you, mutta minä en halua sitä tehdä muille. En myöskään jaksa enää olla se kantava voima, joka pelastaa ja kannattelee muut ylös. Tai jaksan, tottakai, mutta en niin, että minä seison siellä suossa sisällä alimmaisena ja sinä minun päällä, pomppien ja painaen minua alaspäin.

Olin jo pikkuhiljaa nousemassa jaloilleni, kunnes tänään kaikki mahdolliset haavat revittiin jälleen auki. Ja nimenomaan siksi, koska olen vain siirtänyt ja paennut asioita, mutta en käsitellyt. En ehkä haluakkaan käsitellä, vaikka tiedän, että joku päivä ne tulee vielä vastaan kahta kovempana. 

En jaksa enää jatkuvia riitelyitä. Varsinkaan jos olen itse täysin syytön niihin, mutta minun niskaan se paska kaatuu joka tapauksessa. Riidelkää hyvät rakkaat ihmiset keskenänne ja jättäkää muut ulkopuolelle. Minulla on omassa elämässä tällä hetkellä moni asia täysin kaaoksessa, ja kuten sanoin, olen ihan RIKKI sisältä, mutta silti yritän jaksaa olla myös muiden tukena. Tästä olen maininnut jo aiemmin, on eri asia avautua ja purkautua asiasta/asioista minuLLE kuin miNUUN. 

Nousen vielä joku päivä. Nousen AINA, tiedän sen. Se päivä ei ole tänään. Eikä huomenna. Ei ehkä ensi viikollakaan, mutta vielä joku päivä. Ehkä joskus saan itseäni niskasta kiinni sen verran, että pystyn käsittelemään asiat enkä pakene. Ehkä vielä jonakin päivänä saan itseni korjattua pienistä palasista ehjäksi. Siihen asti en voi muuta kuin odottaa. Ja kirjoittaa ajatuksiani ylös, lukee ken tahtoo, olkoot lukematta jos ei tahdo. Jätä kuitenkin ne ns. paskakommentit pois, niitä en nyt jaksa. Toisaalta haluaisin että joku toinen saisi minut pelastettua ja nostettua ylös, mutta ei se ole kenenkään muun tehtävä. Itse se on pärjättävä ja yritettävä räpiköidä.

Biisit iskee tällä hetkellä, lähinnä sanojen takia, kuuntele ja mieti (klikkaa nimeä);

Tyttö epäkunnossa 
Riisu siipesi
Olisitpa sylissäni (ei löydy youtubesta, sori!)
Bad Girl

tiistai 12. syyskuuta 2017

Liian ruma rakkauteen?


Mä olen paljon saanut kuulla sitä, miten olen "liikaa kaikkea"; liian lihava, liian ruma, liian vanha, liian nuori, liian temperamenttinen, liian hullu, liian kiltti, liian tyhmä, liian lapsellinen, liian aggressiivinen.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, kaikkea siis "liian". Milloin tulee se hetki, kun olen sopiva tai riittävä, enkä olisi liikaa? Kuka ylipäätänsä on itse riittävä määrittelemään sen, mikä on liikaa tai liian vähän?
Ensinnäkin tuohon ulkonäkökysymykseen. Joku, kuka on toisen mielestä hirveän ruma ja lihava saattaakin toisen silmissä olla juuri se unelmien tyyppi. Ulkonäölleen harvemmin itse minkään mahtaa, jos ei laita miljoonia kauneusleikkauksiin, mutta noin niinkun muuten. Siihen toki voi vaikuttaa aika pitkälti itse, oletko lihava vai laiha, mutta miksi muokata itseään jonkun TOISEN takia jos itsellä on hyvä olla ja viihtyy omassa kehossaan? Omalta kohdalta voin kyllä todeta, etten todellakaan viihdy omassani saati tämän pärstän kanssa, mutta eipä se ole kenenkään toisen asia sitä mainostaa, olkoot katsomatta.

Toiseksi ikä. "Ethän sinä mistään mitään ymmärrä kun olet liian nuori, saati että tietäisit oikeasta elämästä mitään"  Voi terve... Näitä onkin hyvä huudella, kun ei ole mitään käsitystä mitä toinen on aiemmin joutunut käymään läpi. Olkoon ikä mikä tahtojaan, ikinä,huom IKINÄ et voi mennä toisen puolesta puhumaan koska et voi tietää. Joku hyvinkin nuori ihminen on saattanut joutua kestämään todella rankkoja juttuja, kun taas joku vanhempi ei ole kokenut juuri mitään.

Ja kolmanneksi luonne. Kyllä, olen kaikkea yllämainittua, mutta liian? Jälleen kerran, kuka sen määrittelee, minkä verran saa ihmisellä olla temperamenttia, ettei leimaannu siihen, että sitä on liikaa? Kuinka paljon sitten on sopivasti? "Ehkä sie joskus löydät jonku joka on yhtä hullu ku sie" "Liian hullu, en pystyis olemaan" Aha,no selvä.

Sitä en ymmärrä, miksi juuri sinulla on olevinaan oikeus lytätä toisen itsetuntoa? Se valitettavasti jättää ikuiset arvet, ja tästä voin puhua kokemuksen syvällä äänellä. Kuka määrittelee, että juuri SINÄ olet sopiva, etkä juuri SINÄ ole se, joka on "liian kaikkea"? Onko sinulla itselläsi niin paha olla, että on pakko päästä sanomaa muille? Vai oletko vain yksinkertaisesti niin itseäsi täynnä, että vain SINÄ olet täydellinen eikä kukaan muu? Valitan, jokaisessa meistä löytyy vikoja, myös sinusta. Jos ei ole oikeasti mitään hyvää sanottavaa, ole silloin hiljaa.

Minulla on ruvennut päivä päivältä taas vahvistumaan tunne, etten ole mitään, että olen täysin yhdentekevä, ja rasite kaikille. Eikä tämä ole mitään itsesäälipaskaa että yhyy kukaan ei tykkää minusta (muah :D ),vaan pelkkiä ajatuksia, korvien välissä tapahtuvaa liikettä. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, taitaa olla syksy ja pimeys kun vetää mieltä matalaksi.

Koittakaa sanoa joka päivä jollekkin jotain positiivista ja olla ystävällisiä toisianne kohtaan, joskus se pienikin sana, jota et itse edes ehkä huomaa, saattaa pelastaa toisen päivän :)

tiistai 29. elokuuta 2017

"Silloin sinä olet minun paskapäinen paras kaveri"

Viime aikoina tullut paljon mietittyä, että kuinka kauan jaksaa kantaa taakkaa, ennen kuin kamelin selkä katkeaa? Kuinka kauan pitää olla kiltti ja typerä (liiankin kiltti ja typerä!), ennen kuin menee perille, ettei tarvitse? Kuinka kauan menee, ennen kuin voi lopettaa muiden ajattelemisen ja keskittyä itseensä? Vain, ja ainoastaan itseensä. Siihenkään kun ei pysty, AINA etusijalle menee muut, ja minäitse tulee häntäpäässä, jos muistaa. Omien puolta pidetään viimeiseen hengenvetoon saakka, kävi itselle siinä kohtaa huonosti tai ei.

Vuosien varrella on tullut jostain tuntemattomasta syystä otettua muiden ihmisten puolesta syyt omille niskoille, vaikkei olisi edes kyseisenä hetkenä ollut lähelläkään. Ja tekisin niin vastakin, koska sellainen minä olen. Syntipukkina olo on ihan jees, jos sillä saa toisen ihmisen "perseen pelastettua", mutta miten kummassa se syntipukkina olo osuu aina minulle? Tai ehkä olen vain niin hyväuskoinen ja kiltti, että ilmoitan samantien "tottakai, ehdottomasti!". 

Kaikkein parasta on pistää sanoja toisen suuhun. Siinähän sitten selittelet, etten olisi moista sanonut, kun toinen on jo vakuutettu. Mutta hei, kun Hellu kuitenkin ottaa sen omaan piikkiinsä, niin helppohan se on. Tai muuten vain vääristellään asioita oman mielen mukaisesti. Hyvää tarkoittavat asiat käännetään negatiivisiksi väkisin. 

Kyllähän tähän piikkiin vielä mahtuu, antaa tulla vaan, mutta paljonko siihen enää mahtuu, on asia erikseen... 

En kyllä väitä olevani ystävä helpoimmasta päästä (kaikkea muuta), mutta lojaali olen silti. Kaikkien mahdottomien mielenoikkujen, raivokohtausten ja hermostumisten takaa löytyy oikea ystävä, joka kuuntelee murheet, auttaa AINA kun mahdollista, on paikalla aina kun tarvitaan, ei VASIKOI (vaikka muut väittäisivät mitä!), "hengenpelastaja", ilopilleri joka piristää päivää ja joka kertoo suoraan asiat niin kuin ne on, ei siis niinkuin haluat ne kuulla, ja loppupeleissä se viimeinen joka seisoo rinnalla kun sinulla menee huonosti ja muut on jättäneet. Ja auta armias, jos joku minun "omia" satuttaa. 

Minulle ei kukaan sano, kenen kanssa saan olla tekemisissä eikä kukaan voi laittaa minua valitsemaan esim kahden ystävän väliltä. Sitä en tee, koska yritän olla täysin puolueeton, mutta niinhän se menee, että kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää, vaikka miten päin yrittäisi olla, ja aina se on väärin. Ehkä pitäisi muuttaa jonnekkin autiolle saarelle erakoksi :D Tosin sielläkin minun tuurilla apinat tappelisi keskenään ja viskelisi minua kookospähkinöillä... :D Enkä osaisi olla ystävistäni erossa kuitenkaan sillä he ovat minulle kaikki kaikessa. Kuumakin siellä olisi. Lapsiakin tulisi ikävä. Eli pysyn siis täällä.... :D

"kun olet itsekäs ja kakaramainen
ja heikkohermoinen typerä nainen
kun seinää kaksin käsin päällä hakkaat

hei vatipää sul on sisäinen trauma
märiset enemmän kuin kakaralauma
ja hengittämästä vihaisena lakkaat

silloin olet minun kuva
minä olen sinun kuvasi

silloin sinä olet minun
paskapäinen paras kaveri"


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Sämpylät

Myös sämpylöitä olen tehnyt muutamaan kertaan niin kotona kuin töissäkin. Ohje on niin helppo, että jopa minä osaan tehdä tällä ohjeella hyviä ja pehmoisia sämpylöitä. Ei siis sellaisia mitä yleensä teen, että kun seinään heittää, tulee seinään reikä, mutta sämpylälle ei käy mitään :D 

Ohje löytyy Kotikokin sivuilta. 


Muistaakseni kaksi pellillistä tuli tästä taikinasta, riippuu tietenkin minkä kokoisia niistä pyörittelee
 Aurinkoista keskiviikkoa kaikille, miulla loma lähentelee loppuaan :) 


perjantai 4. elokuuta 2017

Mustikkapiirakka ja gluteeniton marjapiirakka

Tein joskus toukokuun kieppeillä töissä mustikkapiirakkaa,joka lukeutuu #eimennyniikuströmsössä kategoriaan. Aloin jo vakaasti epäillä omia taitojani, mutta loppujen lopuksi todettiin, että tällä kertaa ei ollut vika leipojassa vaan ohjeessa. Ohjeen mukaan pohjaan tulisi laittaa 2tl leivinjauhetta, joka on ihan selkeästi liikaa, koska sitä pohjaa vaan yksinkertaisesti oli, huomattavasti enemmän kuin täytettä. Ohje löytyy siis Kotikokin sivuilta, mutta suosittelen harkitsemaan mittojen muuttamista. 
Työkaverin kommentti... "Kyl mie sitä palan maistoin. Iha hyvää se oli, mut sanotaa näi et pitää olla kyl hyvät hampaat, mut söin sen kuiteki" 

Myöhemmin kokeilin toisella ohjeella gluteenitonta marjapiirakkaa, kun poika ilmoitti ettei halua syödä mansikoita sellaisenaan, vaan mansikkapiirakkaa tekisi mieli. Tuumasta toimeen ja ei muuta kuin kaupan kautta tekemään.  Onnistuikin ihan todella hyvin ja hyvä että kerkesin saada itselleni palasta, kun 5 minuutin jälkeen oli koko vuoallinen syöty neljän ihmisen toimesta. Hyvää oli, erittäin hyvää ja todella helppoa tehdä. Ohje löytyy Valion sivulta.


Tämä mustikkapiirakka tehty samalla gluteenittomalla ohjeella töissä

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Käytöksen kultainen keskitie?

Tästä tulee tällä kertaa enemmän kuvapainotteinen kuin tekstipainotteinen julkaisu. Katselin tuossa peruskoulun todistuksia, ja no... Ne oli :D 

I-luokan syys- ja kevät todistukset

"Olet kohtalaisesti kiinnostunut koulutyöstä. Olet oppinut noudattamaan koulun sääntöjä. Huolehdit työvälineistäsi hyvin. Harjoittele vielä vihkotyön siisteyttä. Harjoittele vielä toisten kanssa työskentelyä. Yritä antaa myös toisille työrauha. Teet kotitehtäväsi tunnollisesti. Yritä keskittyä oppitunneilla paremmin. "


II-luokkaa...

Kuvalla joku henkinen ongelma, mutta: "Tutkit mielelläsi ympäristöäsi. Olet innostunut käsityöstä. Et yritä parastasi jos liikuntalaji ei ole suosikkisi. Et aina kuuntele ohjeita liikuntatunnilla."


III-luokka:


Että miten niin ADHD-diagnoosi on saatu? :D Tällä hetkellä syön Concerttaa, mutta ainakaan vielä ei ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta, tosin minulla onkin ihan lasten annos, 18mg. Annosta on nostettu ja saan 4.8 sen hakea, katsotaan onko siitä yhtään sen enempää hyötyä. Ihan samanlainen "hullu sekopää" olen tälläkin hetkellä, jolla pyörii sen kaksisataa välilehteä samaan aikaan päässä. 

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Vihaan pukeutunut

Kävin tänään juhlistamassa kaverin 40v. synttäreitä (autolla, koska töitä...) ja mentiin käymään eräässä paikallisessa baarissa. Baarin ulkopuolella oli neljä ihmistä, kaksi naista ja kaksi miestä, jotka alkoivat kovaan ääneen arvostella minua kun kuljin ohi. Kommentteja tuli tyyliin "mite tolla voi olla tollanen hame?" "kattokaa noita reisiä"  jne jne jne. Harvinaista kyllä, en ollut kuulevinaan, vaan kävelin tyynesti ohi ja sisälle. Jonkin aikaa oltuamme sisällä, tämä samainen porukka istui meidän lähellä, ja ihan jatkuvalla syötöllä tuijottivat suoraan kohti ja naureskelivat. Hyvän biisin alkaessa soimaan, tanssin omalla paikallani istualtaan ja huomasin heidän naureskellen kuvaavan sitä puhelimella videolle. Siinä vaiheessa ilmoitinkin, että nyt minun on pakko lähteä pois, ennen kuin oikeasti menetän malttini. 

Heidän harmikseen tulen pukeutumaan edelleenkin ihan juuri kuin haluan. En todellakaan ala kyselemään muilta ihmisiltä lupaa siihen, että saanko käyttää lyhyitä hameita, korkokenkiä, paljastavia vaatteita, jätesäkkiä tai vaikka kulkisin alasti. Se on minun oma asiani, ja pukeudun ihan juuri kuin itse haluan ja missä vaatteissa tunnen oloni hyväksi (niitä ei nimittäin ihan hirveästi ole, ja jos sen tekee lyhyt hame, niin silloin se on niin). Toki se tuntuu pahalta, mutta en silti ala verhoamaan itseäni vaikka siihen jätesäkkiin vain sen takia että minulla on iso maha tai iso perse ja se nyt sattuu häiritsemään muiden silmään. Jos se on sinulta jollain tavalla pois, pistä ihmeessä silmät kiinni ja go fuck yourself! Ja toisaalta, en edes haluaisi olla kaunis ja laiha, eipähän minusta ainakaan tule samanlaista, itseäni täynnä olevaa pissaliisaa.


Siitä päästäänkin toiseen aiheeseen. Minulla on alkanut jostain syystä aggressiivisuus nostamaan päätänsä. Johan se kymmenen vuotta onkin uinunut, mutta nyt se alkaa tulla takaisin, valitettavasti. Kuuluu tosin "taudin kuvaan". Monet kerrat on nyt ihan viimeaikoina käsi noussut jo valmiiksi lyömään joko nyrkillä tai muuten vain läväyttämään, kun joku koskee vaikka minun kaulaan (ihan vahinko riittää) tai sanoo jotakin mikä ei miellytä. Toistaiseksi olen saanut sen verran itseäni kontrolloitua, että se käsi laskee kyllä takaisin alas. Ainahan minua tietysti on sanottu äkäiseksi akaksi, ja kymmenisen vuotta sitten annoin ensin tulla nyrkistä ja vasta sitten kyselin (jos muistin), että mitenkäs se menikään. Tämä on aika pelottava piirre, sillä olen sen aggressiivisuuden saanut siihen pisteeseen, että nykyisin minä en ole se, joka lyö ensin ja yritän lähteä mahdollisista riitatilanteista yms pois, mutta mistä se nyt kumpuaa, että käsi alkaa nousta?

Tämä biisi kertoo kaiken oleellisen:

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Rutiinin kello kaulassa

Jostain syystä uudet asiat pelottavat. Niihin on vaikea tarttua kiinni ja välttelenkin niitä viimeiseen asti vain huomatakseni sen olleen pikku juttu. Tavallaan kaiken pitäisi noudattaa tiettyä kaavaa, mennä suht samalla mallilla, tai sen jälkeen menee kaikki ihan sekaisin. Tätä vähän avasinkin jo adhd-tekstissäni. Toisaalta taas rutiinit ja aina samana toistuvat asiat saavat minut tympääntymään ja kyllästymään hetkessä. Koita siinä elää itsesi kanssa :D 

Olen lähihoitaja vanhusten parissa. Kaikki menee hyvin niin kauan, kun pysytään tietyssä päivärytmissä, tietyissä rutiineissa. Annas olla, jos minun pitäisi lähteä vaikka terveyskeskuskäynnille asukkaan kanssa, tulee samantien hirveä ahdistuksen ja pelon tunne, en osaa, en pysty, APUA! Tottakai pystyn työssäni toimimaan, en sitä tarkoita, mutta se tunne mikä siitä itselle tulee, kun joutuu lähtemään tutusta ja turvallisesta ympäristöstä muualle, muiden, tuntemattomien ihmisten pariin. Loppujen lopuksi se kun on kuitenkin vain ihan turhaa stressaamista, kun asiat menevät hyvin, mutta kun sen vian ei tarvitse olla iso kun se on päässä :D 

Sama homma on tällä hetkellä kun minun pitäisi aloittaa Concertta. Kyseessä on siis ADHD-lääkitys, jota olen yrittänyt välttää. Ihan jo pelkästään juuri siksi, koska se on jotai uutta, täysin uusi tilanne, ja koska en voi sitä tilannetta hallita, niin se ahdistaa. Huomenna olisi mtpa:lla keskusteltava, josko sittenkin se aloitettaisi. Tähän saakka olen siitä kieltäynyt monesti, vaikka ovatkin sitä vaihtoehtoa tarjonneet. Ehkä kaikkein eniten siinä minua pelottaa se, että muuttaako se minua joksikin toiseksi tai osaanko elää jos elämäni ja pääni ei olekkaan enään yhtä lailla täynnä "tuttua ja turvallista" kaaosta kuin nyt mitä se on. Koska sitä se nimenomaan tällä hetkellä on, enkä pysty enää kontrolloimaan itseäni. 



Olen huomannut myös vanhemmassa pojassa samoja piirteitä. Jos on joku uusi asia, ihminen, tapahtuma tms. hän jännittää ihan hirveästi ja se purkautuu sillä, ettei hän suostu tekemään mitään ja temppuilee. Vasta kävimme kouluterveydenhoitajalla 6v. tarkistuksessa, ja sehän meni ihan lekkeriksi koko reissu, koska niin
täti kuin paikkakin oli uusia. 

Toisaalta olen myös hyvin 
yllytyshullu. Ei tarvita kuin pari pientä sanaa; "et uskalla", niin se on menoa. Oli se sitten typerää tai ei, mutta silloin mennään. Silloinkin stressaan todella paljon sitä uutta, mutta en voi jättää tekemättäkään, koska sehän nyt ei vaan sovi, että minä olen se, jolla menee pupu pöksyyn. Kai se jonkin sortin egokysymystä on sekin. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kivaa viikonalkua! :) 

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kun adrenaliini vie

Jouduin muutama viikko sitten vaihtamaan autoa erinäisistä syistä johtuen. Ihmismieli on mielenkiintoinen, sillä tuntuu, kuin olisin vanhentunut vähintään kymmenen vuotta ihan siltä seisomalta. 

Kun hypätään niin sanotusti sportista perheautoon, sen tuntee. 
Aikaisemmin minulla oli S40 Volvo, sporttimallinen, spoilereineen päivineen ja se fiilis ajella sillä... Jotain sanoinkuvaamatonta. Nyt minulla on farmarimallinen Toyota Corolla ja en tosiaan saa samaa fiilistä, vaikka auto kulkeekin hyvin. Sitä fiilistä ei vaan tule vaikka miten yrittäisi.
Valitettavasti tämän parempaa kuvaa ei volvosta ole :/
Volvo oli kyllä varsinainen myrheenkryyni kaikin puolin, mutta silti, se tunne. Siinä oli auto, minkä sain kerrankin ITSE valita, ilman kenenkään sanomista että et sinä tuollaista. Sain kerrankin sellaisen auton kun itse halusin ja nyt sitä ei enää ole. Kaikki tiesivät kenen auto ja nyt olen vain "tavallinen nobody", perheenäiti (mitä olen kyllä, mutta se ei ole tämän jutun pointti) joka ajelee taloudellisella perheautolla. Nyt olen siis "vain" se äiti, en oma itseni. Yh....  


Tuntuu kuin olisin menettänyt palan itsestäni Volvon myötä, minusta tuli tavis. Se oli se minun "juttu". 

Kovin moni ei pysty käsittämään, mitä saan autolla ajamisesta. Se tuo minulle suurta nautintoa, kuin huumetta josta ei pääse irti. Ja nimenomaan se vauhti, se on se juttu. Tarvitsen sen ns. adrenaliinin, mitä saan vauhdista, ihan vaikka kyydissä ollessa. En oikeastaan ole ikinä osannut pelätä auton kyydissä, nautin vain mitä kovempaa mennään. Ehkä sen takia olen lapsenakin ollut meistä serkuksista (ainoana tyttönä vielä) se, joka huvipuistoissakin painaa hurjimmat laitteet läpi, kun muut tyytyvät ns. possujunaan. Silloinkin se on nimenomaan se vauhti mistä saan sen adrenaliinin. Silloin voin unohtaa kaiken muun ympäriltä ja keskittyä nauttimaan juuri siitä asiasta, ei paljon kauppaostokset tule mieleen.
Nykyinen Toyota. Takana itseasiassa näkyy vähän Volvon perää.

Minun "To-Do" - listalla onkin, että joku päivä pääsen vielä ralliauton kyytiin. Ja sen aion vielä toteuttaa, tavalla tai toisella. Niinkuin sanoin, moni ei pysty tätä vauhdin huumaa käsittämään eikä tarvitsekkaan. Mutta minä en saa sitä samaa nautintoa mistään, sitä ei tuo alkoholi tai tupakka niinkuin monelle muulle. RAKASTAN autolla ajamista ja sitä tunnetta <3 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hold Your Head Up High

Jokaisella on varmasti omat keinonsa selvitä eteenpäin silloin kuin oikein ahdistaa ja vituttaa, niitä kaiketi kutsutaan voimavaroiksi. Oli se sitten ystävät, lenkkeily, urheilu, lemmikit tai ihan mikä vaan mistä itse saa lisää voimaa ammennettua itselleen. 

Tätä aihetta vähän sivusinkin jo aiemmin, mutta minun voimavarojani ovat lapset, ystävät ja musiikki. Musiikki on jotain mikä vaan rauhoittaa, varsinkin jos voit samaistua sanoihin (ja välillä kun oikein ahdistaa, voit samaistua liikaa ja ahdistaa lisää, mutta se ei nyt ollut pointti :D ). Miulla soi ihan jatkuvalla syötöllä jonkin sortin musiikki, niin autossa, kotona kuin työpaikallakin. En edes pysty ajamaaan autoa, jos ei radio tms ole päällä, en pysty keskittymään enää ajamiseen ollenkaan. 

Pari ystävääni laittoi minulle pari biisiä, jotka ovat tällä hetkellä minun suurimmat voimabiisit. Nekin vaihtelevat mielialan ja fiiliksen mukaan, mistä juuri sillä hetkellä voimaa saa, mutta tällä hetkellä suurimpana ovat nämä, sillä ne ovat tulleet sydämestä ja juuri nimenomaan minulle ja tiedän että he välittävät.


Nomy - Hold Your Head Up High (Klik)
* Nää sanat on vaan jotain <3 Itku meinasi päästä, ja meinaa vieläkin kun tätä kuuntelen, aivan loistava. Kiitos Mira <3 


Atomirotta - Älä huoli tyttö (Klik)
*Tämä vain on... Tarina on vähän pidempi mitä tämän takana on, mutta se ei kuulu tänne. Kiitos Teemu <3 

Ootte molemmat rakkaita :) 

Haluaisinkin kuulla, mitkä ovat juuri SINUN voimabiisejäsi juuri NYT? Laita linkkiä, ei tarvitse sen enempää edes avata, että miksi ellet välttämättä halua :)