Tyttö epäkunnossa

Mä olen loppu. Mä olen niin loppu. En jaksa enää. Olen ihan rikki ja hajalla, eikä tätä korjaa mitkään lääkkeet. Ainoastaan aika. Aika ja asioiden käsittely, mihin en pysty, vaan pakenen. Helpompi kieltää asiat kuin nostaa kissa pöydälle ja käsitellä ne. En vain osaa. Ahdistaa. Haluaisin vain nukkua, mutta nuku siinä sitten kun kaikki asiat tulee myös uniin. Haluaisin vain luovuttaa.

Tällä hetkellä vahvimpana on tunne, joka haluaa häätää kaikki pois läheltä. Menkää, antakaa olla, unohtakaa. Räpiköin ihan tarpeeksi syvällä suossa ilman että tarvitsee vetää muut mukana. Vaikkakin moni yrittää vetää minut mukanaan omaan suohonsa, ja aika pitkälti saaneet upotettua, good for you, mutta minä en halua sitä tehdä muille. En myöskään jaksa enää olla se kantava voima, joka pelastaa ja kannattelee muut ylös. Tai jaksan, tottakai, mutta en niin, että minä seison siellä suossa sisällä alimmaisena ja sinä minun päällä, pomppien ja painaen minua alaspäin.

Olin jo pikkuhiljaa nousemassa jaloilleni, kunnes tänään kaikki mahdolliset haavat revittiin jälleen auki. Ja nimenomaan siksi, koska olen vain siirtänyt ja paennut asioita, mutta en käsitellyt. En ehkä haluakkaan käsitellä, vaikka tiedän, että joku päivä ne tulee vielä vastaan kahta kovempana. 

En jaksa enää jatkuvia riitelyitä. Varsinkaan jos olen itse täysin syytön niihin, mutta minun niskaan se paska kaatuu joka tapauksessa. Riidelkää hyvät rakkaat ihmiset keskenänne ja jättäkää muut ulkopuolelle. Minulla on omassa elämässä tällä hetkellä moni asia täysin kaaoksessa, ja kuten sanoin, olen ihan RIKKI sisältä, mutta silti yritän jaksaa olla myös muiden tukena. Tästä olen maininnut jo aiemmin, on eri asia avautua ja purkautua asiasta/asioista minuLLE kuin miNUUN. 

Nousen vielä joku päivä. Nousen AINA, tiedän sen. Se päivä ei ole tänään. Eikä huomenna. Ei ehkä ensi viikollakaan, mutta vielä joku päivä. Ehkä joskus saan itseäni niskasta kiinni sen verran, että pystyn käsittelemään asiat enkä pakene. Ehkä vielä jonakin päivänä saan itseni korjattua pienistä palasista ehjäksi. Siihen asti en voi muuta kuin odottaa. Ja kirjoittaa ajatuksiani ylös, lukee ken tahtoo, olkoot lukematta jos ei tahdo. Jätä kuitenkin ne ns. paskakommentit pois, niitä en nyt jaksa. Toisaalta haluaisin että joku toinen saisi minut pelastettua ja nostettua ylös, mutta ei se ole kenenkään muun tehtävä. Itse se on pärjättävä ja yritettävä räpiköidä.

Biisit iskee tällä hetkellä, lähinnä sanojen takia, kuuntele ja mieti (klikkaa nimeä);

Tyttö epäkunnossa 
Riisu siipesi
Olisitpa sylissäni (ei löydy youtubesta, sori!)
Bad Girl

Liian ruma rakkauteen?

Mä olen paljon saanut kuulla sitä, miten olen "liikaa kaikkea"; liian lihava, liian ruma, liian vanha, liian nuori, liian temperamenttinen, liian hullu, liian kiltti, liian tyhmä, liian lapsellinen, liian aggressiivinen.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, kaikkea siis "liian". Milloin tulee se hetki, kun olen sopiva tai riittävä, enkä olisi liikaa? Kuka ylipäätänsä on itse riittävä määrittelemään sen, mikä on liikaa tai liian vähän?

Ensinnäkin tuohon ulkonäkökysymykseen. Joku, kuka on toisen mielestä hirveän ruma ja lihava saattaakin toisen silmissä olla juuri se unelmien tyyppi. Ulkonäölleen harvemmin itse minkään mahtaa, jos ei laita miljoonia kauneusleikkauksiin, mutta noin niinkun muuten. Siihen toki voi vaikuttaa aika pitkälti itse, oletko lihava vai laiha, mutta miksi muokata itseään jonkun TOISEN takia jos itsellä on hyvä olla ja viihtyy omassa kehossaan? Omalta kohdalta voin kyllä todeta, etten todellakaan viihdy omassani saati tämän pärstän kanssa, mutta eipä se ole kenenkään toisen asia sitä mainostaa, olkoot katsomatta.

Toiseksi ikä. "Ethän sinä mistään mitään ymmärrä kun olet liian nuori, saati että tietäisit oikeasta elämästä mitään"  Voi terve... Näitä onkin hyvä huudella, kun ei ole mitään käsitystä mitä toinen on aiemmin joutunut käymään läpi. Olkoon ikä mikä tahtojaan, ikinä,huom IKINÄ et voi mennä toisen puolesta puhumaan koska et voi tietää. Joku hyvinkin nuori ihminen on saattanut joutua kestämään todella rankkoja juttuja, kun taas joku vanhempi ei ole kokenut juuri mitään.

Ja kolmanneksi luonne. Kyllä, olen kaikkea yllämainittua, mutta liian? Jälleen kerran, kuka sen määrittelee, minkä verran saa ihmisellä olla temperamenttia, ettei leimaannu siihen, että sitä on liikaa? Kuinka paljon sitten on sopivasti? "Ehkä sie joskus löydät jonku joka on yhtä hullu ku sie" "Liian hullu, en pystyis olemaan" Aha,no selvä.

Sitä en ymmärrä, miksi juuri sinulla on olevinaan oikeus lytätä toisen itsetuntoa? Se valitettavasti jättää ikuiset arvet, ja tästä voin puhua kokemuksen syvällä äänellä. Kuka määrittelee, että juuri SINÄ olet sopiva, etkä juuri SINÄ ole se, joka on "liian kaikkea"? Onko sinulla itselläsi niin paha olla, että on pakko päästä sanomaa muille? Vai oletko vain yksinkertaisesti niin itseäsi täynnä, että vain SINÄ olet täydellinen eikä kukaan muu? Valitan, jokaisessa meistä löytyy vikoja, myös sinusta. Jos ei ole oikeasti mitään hyvää sanottavaa, ole silloin hiljaa.

Minulla on ruvennut päivä päivältä taas vahvistumaan tunne, etten ole mitään, että olen täysin yhdentekevä, ja rasite kaikille. Eikä tämä ole mitään itsesäälipaskaa että yhyy kukaan ei tykkää minusta (muah :D ),vaan pelkkiä ajatuksia, korvien välissä tapahtuvaa liikettä. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, taitaa olla syksy ja pimeys kun vetää mieltä matalaksi.

Koittakaa sanoa joka päivä jollekkin jotain positiivista ja olla ystävällisiä toisianne kohtaan, joskus se pienikin sana, jota et itse edes ehkä huomaa, saattaa pelastaa toisen päivän :)