keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Laiska, tyhmä ja saamaton

Oon viime aikoina ollut ihan todella saamaton kaiken suhteen, en saa mitään aikaiseksi, edes otettua yhteyttä kavereihin, saati että saisin itseni käymään kenelläkään. Tätä on ollut jo jonkin aikaa, kuuluu kuulemma taudinkuvaan 😊 

Tiedä sitten, onko kevään tulolla vaikutusta asiaan. Jotenki keväät on aina olleet minulle ihan hirveen vaikeita, vaikkei sillon mitään sen erikoisempaa olekkaan tapahtunut. Ilmeisesti tälläinen pimeyden lapsi ei kestä lisääntyvää valon tuloa 😃 Muutenkin viimeiset kolme viikkoa ovat olleet ihan kamalat, särkynytsydämiset jne, ei siitä sen enempää, mutta se on entisestään lisännyt jo vireillä olevaa saamattomuutta, kun ei jaksa tehdä muuta kuin maata sohvalla. Ja nyt ei ole masennusta ilmassa, siihen tunnistan jo merkit. Mutta eipä särkynyttä sydäntä pelasta mikään muu kuin aika, siihen eivät lääkkeet auta, vaikka joskus se voisikin olla kaikkein helpoin ratkaisu. Toiset päivät ovat vaikeampia kuin toiset, mutta ehkä se siitä. Hirveän herkilläkin sitä tuntuu olevan, ei paljoa tarvitse, kun alkaa itkettää tms.

Muutama ihminen on jo huomauttanutkin, että mikä on, kun ei mitään kuulu, ja ihan aiheestahan he sanovat. En vain saa aikaiseksi. Että en minä ketään ole unohtanut, vaikkei minusta kuulukkaan :) Aina voi kokeilla heittää minulle päin viestiä, yritän vastata, jos muistan (sekään ei ole tae nyt :D ). Tällä hetkellä minua joutuu ehkä potkimaan enemmin perseelle kuin aiemmin.

Kämppäkin on kuin pienen atomipommin jäljiltä, kun ei siihenkään ole pystynyt nyt panostamaan hetkeen. Koko päivän suunnittelen, että nyt teen sitä ja nyt teen tätä, ja kappas kummaa, illalla huomaan, etten tehnyt yhtään mitään. Sain sentään lakanat vaihdettua tässä kuluneella viikolla :D 

Että ei muuta kun tehokkaampaa ensi viikkoa odotellessa :) Tai kuukautta. Tai jotain... 

torstai 1. helmikuuta 2018

Mutta minulta puuttuisi rakkaus

Tää on taas ollut koko päivän niitä päiviä, kun ahdistaa ja itkettää kaikki. Ei jaksa keskittyä mihinkään, ajatukset pyörii päässä kuin karuselli. Tekisi mieli huutaa paha olo pois, mutta ei se auta. Liikaa taas ollut vain itseni seurassa, se kostautuu, on liikaa aikaa ajatella. Pää on rikki, sydän vielä rikkinäisempi. Päässä huutaa miljoonat ajatukset samaan aikaan. Sydäntä särkee, kuin se olisi revitty rinnasta irti. Tuli ärhenneltyä ystävillekkin, itkettää vielä lisää. Ikävä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aivan hirveät, viha ja surullisuus edelleen vahvimpina tunteina.

Aina kun uskaltaudun olemaan edes hetken onnellinen, se viedään pois, oli se mitä hyvänsä. Tuntuu, kuin se olisi minulta kiellettyä. Ja juu, elämän pienet ilot ja blaablaablaa, kyllä minä niistäkin nautin, mutta mitään suurempaa en uskalla ajatellakkaan. Se otetaan kuitenkin pois. Karma kostaa pahoille ihmisille, mutta en ole paha, ja silti saan osani.

Ja pahinta on, kun tullaan sanomaan, että koitappas nyt ajatella positiivisesti. Miten voit ajatella positiivisesti, jos sinulta on viety kaikki? Minulla ei ole enää mitään. Kaikki minulle rakas ja tärkeä on otettu pois, itsekunnioituksesta lähtien (ystävät toki vielä...). Yritin kuinka kovin tahtojaan, tein miten päin vain, vaikka kuinka ajattelisin positiivisesti, niin pieleen menee. Sen verran monta kertaa tullut tässä pienen elämän aikana se nähtyä. En enää USKALLA olla onnellinen. 

Joka kerta juuri kun nousen jaloilleni, tulee uusi ihminen, joka osoittaa minulle paikkani, joka osoittaa miten arvoton olen, muistuttaa etten ole mitään, lyö minut maihin. Silti yritän sieltä aina nostaa itseni ylös. Toisaalta, kuopassa kastuu myöhemmin, kuin ns. maan päällä 😤

Ehkä jonain päivänä uskallan olla onnellinen. Ehkä jonain päivänä minulla on syytä siihen. Ehkä jonain päivänä sitä ei otetakkaan minulta pois. Ehkä jo huomenna on se päivä, kun ei tunnu enää näin pahalta, ehkä ei. Ehkä, ehkä, ehkä. Vastaavaa kuin jossittelu. Yritän uskoa parempaan huomiseen, mutta nyt juuri se on aika vaikeaa. Tahdon sydämeni takaisin, tahdon kaiken minulta viedyn takaisin. Ei auta. 

tiistai 30. tammikuuta 2018

Fear doesn't exist anywhere except in the mind

Kammot ja pelot, nuo ihanat ja kamalat ehkä elämää rajoittavat tekijät.  Kovin montaa ihmistä ei ole, joka ei pelkäisi mitään, siis todellakaan yhtään mitään. Toisilla ne on pieniä, toisilla suuria, toisilla täysin ylitsepääsemättömiä, mutta ne kuuluvat asiaan, paitsi siinä tapauksessa jos ne oikeasti haittaa/rajoittaa elämää. Ja niistäkin voi päästä yli, ainakin osasta, ehkä. Kaikista ei edes halua (tai uskalla). Työtä se kuitenkin vaatii.


Myös minä pelkään ja kammoan asioita, moniakin. Pelkään ampiaisia, ahtaita paikkoja, sosiaalisia tilanteita ja ilmapalloja (juu kyllä 😃). Sosiaaliset tilanteet ovat minulle aivan kauheita, jos paikalla on muita  kuin tuttuja, kun pitäisi tutustua uusiin ihmisiin tms. Mieluummin yritän välttää moisia,mutta jos en pysty, stressaan sitä jo monta päivää etukäteen. Jos saan sanaa suustani ylipäätänsä, alan änkyttää, enkä osaa edes vastata kysymyksiin, ja ahdistus lisääntyy entisestään. Nykyisin olen kuitenkin vähän yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, ja pakottaa itseäni uusiin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta kamalaa se on. 

Tällä hetkellä kaikkein pahin kammo osittain rajoittaa minun elämääni. Olen ehkä muutaman kerran maininnut, että tykkään laulaa. Itseasiassa ei, en tykkää, vaan rakastan laulamista. Ongelma vaan on siinä, että teen sen vain ns. yksin, ystävien kuullen kyllä, mutta mieluummin hiljaa pöydässä kuin että lähtisin laulamaan karaokea. Haluaisin ihan todella kovasti käydä muutaman veisun hoilottamassa karaokessakin, mutten pysty. Mikkikammo on aivan valtava. Eräs ystäväni sai sen minulta pari vuotta sitten pois, kävin jopa karaokebaarissa laulamassa, mutta ei tarvittu kuin yksi huono kokemus, ja se oli siinä.


Olin eräässä paikallisessa pubissa, "Miljassa", niinkuin meillä sanotaan, jossa sattu olemaan entisestä elämästäni muutama ihminen, joita en välttämättä olisi halunnut nähdä ja menin laulamaan biisiä, niin kappas kummaa, rivissä haukkuivat kovaan ääneen täysin pystyyn, ja siihen loppu laulaminen. Sen jälkeen en ole mikkiä käteeni ottanut kuin kerran hyvässä humalassa, ja silloinkin tuntui, että pyörryn ihan juuri siihen paikkaan. 

Tuntuu, että sulkeuduin vielä enemmin kuoreeni kuin mitä olin alunperin, koska nyt en pysty enää laulamaan mikkiin vaikka olisi pelkkiä ystäviä ympärillä. Haluaisin päästä tästä "laulupelosta" tai peikosta uudelleen yli, että voisin tehdä jotain mitä oikeasti rakastan. En vain tiedä miten siinä onnistun, jos en kerran voi tehdä sitä edes tutussa ympäristössä. Vasta lauantaina käydessäni Miljassa kahvilla, karaokevetäjäkin yritti houkutella minua laulamaan, mutta kun en pysty. Pelkkä ajatuskin saa minut ihan paniikkiin ja tulee vielä enemmin olo, että haluan ennemmin käpertyä pöydän alle piiloon koko maailmalta, ettei kukaan vain näe tai kuule minua. Paljon helpompi uskoa ihmisiä, jotka halveksuen sanovat, etten osaa laulaa (tai mitään muutakaan) kuin ihmisiä jotka sanovat, että osaan. Helpompi turvautua siihen tuttuun ja turvalliseen tunteeseen, johon sinut on opetettu, kuin kokea ns. uusi tunne.

Toisaalta taas, jos kerran olen tämän yli päässyt, niin pakkohan minun on päästä uudestaankin. Kunhan vain keksisin keinon siihen. Suunta on vain ylöspäin 😊 Alla olevilla ajatuksilla jatketaan eteenpäin :) 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Jatkoa edelliseen

Pv3

♥ Klo 8:45 ➽ 2 palaa vaaleeta leipää (juusto/makkara)
                 ➽ 0,4l Omenatuoremehua
                 ➽ 2kpl juustoriisikakkuja

♥ Klo 11:45 ➽ Perunamuussia ja nakkipaloja/sipulia/raejuustoa

torstai 18. tammikuuta 2018

Litteä vatsa ja diipadaapaa

Miulla on aina ollu vähä vaikeuksia ton pitkäjänteisyyden takia, kun pitäs olla kaikkitännehetimullenyt, tai mielenkiinto lopahtaa. Niin on käynyt monesti kaiken maailman laihdutus-ja  urheilujuttujen kanssa. Nyt kuitenkin ajattelin yrittää 22 päivän "litteä vatsa"-kurssia, jota epäilen suuresti, että mielenkiinto riittää, mutta en aio ottaa siitä stressiä, koska silloin se ainakin lopahtaa. 

Ensimmäisen kolmen päivän ajan tulisi pitää pienimuotoista ruokapäiväkirjan tyylistä seurantaa, ja tuntemuksia mitä mikäkin syöminen mahassa aiheuttaa. Tässä on nyt kaksi päivää ruokailuja seurattu, ja aika hurjalta määrältä näyttää ja on. Ja epäterveellistäkin vielä, tiedän senkin. Myös kolmeen kysymykseen tulisi vastata. 

Tässä nyt kuitenkin ensin niitä kahden päivän ruokaseurantoja (kolmannen päivän lisään myöhemmin):

Pv1

♥ Klo 6 ➽täytetty ruisleipä (välissä kananmunaa, kinkkua, majoneesia,                 suolakurkkua....) [näitä en normaalisti joka päivä syö, mutta                   nyt sattuu päiväystuotteena kaapissa olemaan ja ne on                             syötävä pois] 
               Olo täysi, vähän turvottaa
           ➽ 0,7 l omenatuoremehua
           ➽ salmiakkipastilli

♥ Klo 7 ➽ Mukillinen vettä

♥ Klo 9:30 ➽ Mukillinen vettä

♥ Klo 10 ➽ Mukillinen vettä
              ➽ Mukillinen kahvia, tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 12 ➽ Riisiä ja lihapataa (lihaa, herneitä, porkkanaa, ruokakermaa)
              ➽ Mukillinen mehua

♥ Klo 14:30 ➽ Mukillinen kahvia, tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 15 ➽ Salmiakkipastilli

♥ Klo 19:30 ➽ 0,33 mukillinen kahvia, tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 20:30 ➽ Lautasellinen (syvä) gluteenitonta makaronia, kanaa ja                            raejuustoa. 
                        Maha erittäin täysi, ylävatsa kivikova
                    ➽ 0,4 l omenatuoremehua


Pv2

♥ Klo 10:45 ➽ Täytetty ruisleipä (kts. yllä)
                    ➽ 0,4l omenatuoremehua

♥ Klo 15:45 ➽ Täytetty ruisleipä
                    ➽ 0,4l omenatuoremehua
                    ➽ Pari lusikallista marjarahkan maistelua, jota tein                                      iltapalaksi (marjoja, rahkaa, kermavaahtoa, sokeria)
                    ➽ 2 nakkia

♥ Klo 16:45 ➽ 2kpl 0,33l mukillista kahvia,tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 17:30 ➽ Lautasellinen (syvä) perunamuussia, nakkipaloja,sipulia,                         ketsuppia ja raejuustoa
                       Maha kipeä ja turvoksissa, pierettää

♥ Klo 18:30 ➽ Marjarahkaa jälkiruokakupillinen

♥ Klo 22:30 ➽ Iso mukillinen kaakaota veteen tyhtynä, loraus maitoa
                   ➽ 4 nakkia

Ja sitten ne kolme kysymystä.

🐉 Mitä positiivisia asioita litteä vatsa sinulle tuo?
    ❥ Paremman olon, paremman itsetunnon, vaatteet mahtuu paremmin               päälle eikä purista ja kiristä, maha voi paremmin

🐉 Mitä negatiivisia asioita jää pois, kun vatsa on litteä?
   ❥ Turvotuksen tunne, oman pään negatiiviset mielenliikkeet

🐉 Mitä se vaatii, että voit seurata valmennusta ja tehdä tehtävät?
   ❥ Mielenkiintoa, ns. perseelle potkimista, motivaation nostamista,                      paremman olon oottamista

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Let's do it better!

Mä olen aina ollut huono melkein kaikessa. Kädentaitoja ei ole ollenkaan (saati hermoja niihin), matemaattisia kykyjä ei todellakaan ole ja liikuntakin on vähän niin ja näin. En hallitse myöskään ihmissuhteita, olen huono ihmisten kanssa. Kovin montaa asiaa ei ole,
joissa olisin ns. hyvä, mutta ehkä ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Yritän tehdä tästä positiivisen, pilke silmäkulmassa tehdyn postauksen. 














🎱 Äiti. Olen hyvä äiti, vaikkei kaikki sitä mieltä olisikaan. Onneksi itse tiedän miten asiat ovat. Täydellistä minusta ei saa ikinä, mutta enpä sitä haluakkaan, minulle riittää se, että olen hyvä. Lapset on henki ja elämä, ja niiden puolesta teen mitä vaan. 




🎱 Leipominen. En voi väittää, että olisin HYVÄ siinä, koska kauniitahan niistä ei saa, ei sitten mitenkään, mutta maku on yleisesti ottaen hyvä. Harvoin olen leiponut mitään "pahanmakuista". 


Hopeatoffee-turkinpippuripalat


🎱 Näytteleminen. Se on vaan on. Vaikka itse sanonkin, niin siinä olen oikeasti hyvä. Pystyn pokerinaamalla vetämään jotain ihan älytöntä, ja lahjojakin siihen ehkä olisi. Olin aina koulun näytelmissä mukana vapaaehtoisesti. Ja tietyssä mielentilassa pystyn improvisoimaan melkein mitä tahansa.



🎱 Vaikka olenkin huono ihmissuhteissa, niin ystävänä olen kai myös ihan hyvä. Kuuntelen, ja olen aina paikalla kun tarvitaan, vaikka sitten keskellä yötä, mutta olen. En huutele asioita muille, ja olen lojaali. Ja annahan olla, kun joku sinua satuttaa... No, loput voi lukea alibista, vai miten se meni 😂 💖💋




🎱 Laulaminen. Tästä on monia eri mielipiteitä, eikä omakaan ole ihan sitä, että se ääni kaunis olisi (se jostain syystä pilaantuu kun joutuu kosketuksiin ilman kanssa 😄 ), mutta nuotissa pysyn sentään. Ja tykkään. Todella, todella paljon tykkään, laulan aina. Melkein se niin on mennyt, että "jos Hellu ei laula, sillä ei ole kaikki hyvin" 😏 


🎱 Lukeminen. Tästä olen tykännyt ihan lapsesta asti, ja olen edelleenkin aina kun mahdollista nenä kiinni kirjassa. Tykkään myös lukea ääneen, ja osaan äänelläni ns värittää lukemaani, ettei se ole vain sellaista tasapaksua molotusta. Kirjahaastettakin harkitsin, mutta totesin, etten jaksa alkaa etsimään 50 kirjaa tietyn aihepiirin mukaan. Kirjastokortti minun itseasiassa pitäisi hommata, minulla on vain vanha "norppakortti", ei tätä nykyistä "Heiliä" vai mikä ikinä onkaan.

🎱 Olen hyvä olemaan ihan vaan oma itseni 😆 Vaikka näytteleminen olisikin minun juttu, niin silti en voisi kuvitellakkaan esittäväni jotain muuta mitä oikeasti olen, en edes pysty siihen. Olen valitettavasti liian aito, välillä ehkä olisi hyvä olla jotain muuta. "Mie oon vaan mie", oma ihanankamala itteni 😄 

🎱 On myös paljon negatiivisia asioita, joissa olen valitettavasti hyvä, mutta lupasin alussa pitää tämän positiivisena, joten ne jääköön mainitsematta tällä erää.


Kerrohan minulle, missä juuri sinä olet hyvä? Näitä postauksia kuitenkin lukee 50-150 ihmistä laskurin mukaan, niin olisi kiva, jos joku teistä käydessään jättäisi sanan tai pari 😊 Jokatapauksessa, vaikket kommenttia jättäisikään, toivotan hyvää uutta vuotta kaikille kävijöille! 😘

ps. Nyt vasta hiffasin, että tänne saa oikeita hymiöitäkin... Blogi ollut täällä kuitenkin... No, aika monta vuotta 😅

maanantai 25. joulukuuta 2017

"Do you want to be right or do you want to be happy? Forgive yourself and stop punishing yourself"

Tästä kirjoituksesta tulee itselleni hyvin vaikea, sillä paljastan asioita, joista en juurikaan pysty puhumaan. Toivon siis että suhtaudutte tähän sen mukaan, koska nämä eivät ole minulle helppoja asioita. Joskus kuitenkin on pakko se sanainen arkku avata ja yrittää omaa päätänsä selvittää, vaikkakin sitten kirjoittamalla ajatuksia ylös. 

Jostain syystä haluan rangaista itseäni koko ajan ja siksi teen huonoja valintoja, vain satuttaakseni omaa itseäni. Haluan ns. korvata huonon olon vielä huonommalla ololla. Joskus huonojen valintojen teolla on tarkoitus satuttaa myös muita, vaikka loppupeleissä se osuu vain omaan nilkkaan ja kostautuu vain itselle. Ei minulla tällä hetkellä ole mikään huonosti, kaikki on hyvin (älkää siis hätäilkö :) ) ja fiiliskin ihan kohtalaisen hyvä ollut jo jonkin aikaa (myös tällä hetkellä), mutta silti jostain syystä jatkan itseni rankaisemista. Ehkä sitä on niin tottunut siihen että tulee jo automaattisesti luonnostaan, eikä tämä impulsiivisuus auta asiaa yhtään. 

Huonojen valintojen lisäksi rankaisen itseäni myös fyysisesti. Niinkuin olen aiemmin jo kirjoittanut, itsetunto on täysin hukassa ja varsinkin painon ja syömisen suhteen olen todella arka. Jos joku tuttu (ystävät ja läheiset eri asia) on näkemässä, en voi syödä heidän nähden ollenkaan. Olen sitten vaikka koko viikonlopun tms. syömättä, kunhan se toinen ei näe, miten läski vetää ruokaa. Auta armias, kun sen jälkeen pääsen yksin, alkaa todella kova ahmiminen, missä ei ole mitään järkeä.Myös jos minulla on henkisesti huono olo, ahmin, sillä haluan muuttaa sen henkisen pahoinvoinnin fyysiseksi, joka on helpompi kestää.  En ole tästä ennen puhunut juuri kenellekkään, koska häpeän sitä yli kaiken ja jotenkin tuntuu, että tämän jälkeen vielä enemmän. Kai sitä voi jonkinlaiseksi syömishäiriöksikin kutsua, vaikkei kyseistä diagnoosia olekkaan. Jotenkin tuntuu, etten voi siitä edes lähteä puhumaan kenenkään "asiantuntijan" kanssa, johan nekin  katsovat kieroon, että mitä tuo tänne tulee, mitään vikaa ei ole. Vaikka vianhan ei tarvitse olla iso, kun se on päässä :) 

Asiasta kukkaruukkuun. Olen nyt vihdoin voinut aloittaa ADHD-lääkityksen, Concertta 27mg. Aikaisemmin kokeiltiin 18mg, mutta sillä ei ollut vastetta juuri ollenkaan. Välissä kokeilin rinnakkaisvalmistetta Metylfenidatea (vai mikä lie olikaan), mutta se nosti verenpaineet taivaisiin. Pää oli kuin kuplan sisällä, enkä kestänyt pystyssä ollenkaan, ja joka kerta sama homma kun lääkkeen olin ottanut. Lääkäri laittoi apteekkiin vaihtokiellon, että kokeillaan vielä itse Concerttaa ja tämä on toiminut oikein hyvin. Niinä päivinä kun lääkkeen otan, pää on selkeä, eikä pyöri sataa välilehteä auki, vaan pystyy keskittymään jopa siihen yhteen. Eikä nouse verenpaineet. Pystyin myös tässä jokin aika sitten istumaan palaverissa lastentalolla suht paikallani ja keskittymään juteltuihin asioihin. Eli toimii, vaikka alkuun olin hyvin skeptinen lääkityksen aloittamista kohtaan :) 

Aamulla olisi vuorossa lisää vaikeita asioita, kun lähden käymään hautausmaalla, perinteisellä joulukierroksella. Viiteen vuoteen en edes pystynyt toisella haudalla käymään, nyt parina vuonna on tullut käytyä, mutta helppoa se ei ole. 


Toivotan kuitenkin kaikille lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta (ja huomattavasti parempaa kuin tämä vuosi!!) :)