sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Let's do it better!

Mä olen aina ollut huono melkein kaikessa. Kädentaitoja ei ole ollenkaan (saati hermoja niihin), matemaattisia kykyjä ei todellakaan ole ja liikuntakin on vähän niin ja näin. En hallitse myöskään ihmissuhteita, olen huono ihmisten kanssa. Kovin montaa asiaa ei ole,
joissa olisin ns. hyvä, mutta ehkä ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Yritän tehdä tästä positiivisen, pilke silmäkulmassa tehdyn postauksen. 














🎱 Äiti. Olen hyvä äiti, vaikkei kaikki sitä mieltä olisikaan. Onneksi itse tiedän miten asiat ovat. Täydellistä minusta ei saa ikinä, mutta enpä sitä haluakkaan, minulle riittää se, että olen hyvä. Lapset on henki ja elämä, ja niiden puolesta teen mitä vaan. 




🎱 Leipominen. En voi väittää, että olisin HYVÄ siinä, koska kauniitahan niistä ei saa, ei sitten mitenkään, mutta maku on yleisesti ottaen hyvä. Harvoin olen leiponut mitään "pahanmakuista". 


Hopeatoffee-turkinpippuripalat


🎱 Näytteleminen. Se on vaan on. Vaikka itse sanonkin, niin siinä olen oikeasti hyvä. Pystyn pokerinaamalla vetämään jotain ihan älytöntä, ja lahjojakin siihen ehkä olisi. Olin aina koulun näytelmissä mukana vapaaehtoisesti. Ja tietyssä mielentilassa pystyn improvisoimaan melkein mitä tahansa.



🎱 Vaikka olenkin huono ihmissuhteissa, niin ystävänä olen kai myös ihan hyvä. Kuuntelen, ja olen aina paikalla kun tarvitaan, vaikka sitten keskellä yötä, mutta olen. En huutele asioita muille, ja olen lojaali. Ja annahan olla, kun joku sinua satuttaa... No, loput voi lukea alibista, vai miten se meni 😂 💖💋




🎱 Laulaminen. Tästä on monia eri mielipiteitä, eikä omakaan ole ihan sitä, että se ääni kaunis olisi (se jostain syystä pilaantuu kun joutuu kosketuksiin ilman kanssa 😄 ), mutta nuotissa pysyn sentään. Ja tykkään. Todella, todella paljon tykkään, laulan aina. Melkein se niin on mennyt, että "jos Hellu ei laula, sillä ei ole kaikki hyvin" 😏 


🎱 Lukeminen. Tästä olen tykännyt ihan lapsesta asti, ja olen edelleenkin aina kun mahdollista nenä kiinni kirjassa. Tykkään myös lukea ääneen, ja osaan äänelläni ns värittää lukemaani, ettei se ole vain sellaista tasapaksua molotusta. Kirjahaastettakin harkitsin, mutta totesin, etten jaksa alkaa etsimään 50 kirjaa tietyn aihepiirin mukaan. Kirjastokortti minun itseasiassa pitäisi hommata, minulla on vain vanha "norppakortti", ei tätä nykyistä "Heiliä" vai mikä ikinä onkaan.

🎱 Olen hyvä olemaan ihan vaan oma itseni 😆 Vaikka näytteleminen olisikin minun juttu, niin silti en voisi kuvitellakkaan esittäväni jotain muuta mitä oikeasti olen, en edes pysty siihen. Olen valitettavasti liian aito, välillä ehkä olisi hyvä olla jotain muuta. "Mie oon vaan mie", oma ihanankamala itteni 😄 

🎱 On myös paljon negatiivisia asioita, joissa olen valitettavasti hyvä, mutta lupasin alussa pitää tämän positiivisena, joten ne jääköön mainitsematta tällä erää.


Kerrohan minulle, missä juuri sinä olet hyvä? Näitä postauksia kuitenkin lukee 50-150 ihmistä laskurin mukaan, niin olisi kiva, jos joku teistä käydessään jättäisi sanan tai pari 😊 Jokatapauksessa, vaikket kommenttia jättäisikään, toivotan hyvää uutta vuotta kaikille kävijöille! 😘

ps. Nyt vasta hiffasin, että tänne saa oikeita hymiöitäkin... Blogi ollut täällä kuitenkin... No, aika monta vuotta 😅

maanantai 25. joulukuuta 2017

"Do you want to be right or do you want to be happy? Forgive yourself and stop punishing yourself"

Tästä kirjoituksesta tulee itselleni hyvin vaikea, sillä paljastan asioita, joista en juurikaan pysty puhumaan. Toivon siis että suhtaudutte tähän sen mukaan, koska nämä eivät ole minulle helppoja asioita. Joskus kuitenkin on pakko se sanainen arkku avata ja yrittää omaa päätänsä selvittää, vaikkakin sitten kirjoittamalla ajatuksia ylös. 

Jostain syystä haluan rangaista itseäni koko ajan ja siksi teen huonoja valintoja, vain satuttaakseni omaa itseäni. Haluan ns. korvata huonon olon vielä huonommalla ololla. Joskus huonojen valintojen teolla on tarkoitus satuttaa myös muita, vaikka loppupeleissä se osuu vain omaan nilkkaan ja kostautuu vain itselle. Ei minulla tällä hetkellä ole mikään huonosti, kaikki on hyvin (älkää siis hätäilkö :) ) ja fiiliskin ihan kohtalaisen hyvä ollut jo jonkin aikaa (myös tällä hetkellä), mutta silti jostain syystä jatkan itseni rankaisemista. Ehkä sitä on niin tottunut siihen että tulee jo automaattisesti luonnostaan, eikä tämä impulsiivisuus auta asiaa yhtään. 

Huonojen valintojen lisäksi rankaisen itseäni myös fyysisesti. Niinkuin olen aiemmin jo kirjoittanut, itsetunto on täysin hukassa ja varsinkin painon ja syömisen suhteen olen todella arka. Jos joku tuttu (ystävät ja läheiset eri asia) on näkemässä, en voi syödä heidän nähden ollenkaan. Olen sitten vaikka koko viikonlopun tms. syömättä, kunhan se toinen ei näe, miten läski vetää ruokaa. Auta armias, kun sen jälkeen pääsen yksin, alkaa todella kova ahmiminen, missä ei ole mitään järkeä.Myös jos minulla on henkisesti huono olo, ahmin, sillä haluan muuttaa sen henkisen pahoinvoinnin fyysiseksi, joka on helpompi kestää.  En ole tästä ennen puhunut juuri kenellekkään, koska häpeän sitä yli kaiken ja jotenkin tuntuu, että tämän jälkeen vielä enemmän. Kai sitä voi jonkinlaiseksi syömishäiriöksikin kutsua, vaikkei kyseistä diagnoosia olekkaan. Jotenkin tuntuu, etten voi siitä edes lähteä puhumaan kenenkään "asiantuntijan" kanssa, johan nekin  katsovat kieroon, että mitä tuo tänne tulee, mitään vikaa ei ole. Vaikka vianhan ei tarvitse olla iso, kun se on päässä :) 

Asiasta kukkaruukkuun. Olen nyt vihdoin voinut aloittaa ADHD-lääkityksen, Concertta 27mg. Aikaisemmin kokeiltiin 18mg, mutta sillä ei ollut vastetta juuri ollenkaan. Välissä kokeilin rinnakkaisvalmistetta Metylfenidatea (vai mikä lie olikaan), mutta se nosti verenpaineet taivaisiin. Pää oli kuin kuplan sisällä, enkä kestänyt pystyssä ollenkaan, ja joka kerta sama homma kun lääkkeen olin ottanut. Lääkäri laittoi apteekkiin vaihtokiellon, että kokeillaan vielä itse Concerttaa ja tämä on toiminut oikein hyvin. Niinä päivinä kun lääkkeen otan, pää on selkeä, eikä pyöri sataa välilehteä auki, vaan pystyy keskittymään jopa siihen yhteen. Eikä nouse verenpaineet. Pystyin myös tässä jokin aika sitten istumaan palaverissa lastentalolla suht paikallani ja keskittymään juteltuihin asioihin. Eli toimii, vaikka alkuun olin hyvin skeptinen lääkityksen aloittamista kohtaan :) 

Aamulla olisi vuorossa lisää vaikeita asioita, kun lähden käymään hautausmaalla, perinteisellä joulukierroksella. Viiteen vuoteen en edes pystynyt toisella haudalla käymään, nyt parina vuonna on tullut käytyä, mutta helppoa se ei ole. 


Toivotan kuitenkin kaikille lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta (ja huomattavasti parempaa kuin tämä vuosi!!) :) 

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Joulun toiveita

Ajattelin tehdä pientä listaa mitä pojat toivovat/tarvitsevat, kun tässä kuitenkin on jouluja ja synttäreitä tulossa ja ihmiset alkavat kysellä, että mitä voisi ostaa. Lähinnä tämä on myös itselleni ns. muistioksi, kun en koskaan osaa juuri sillä hetkellä vastata kun sitä kysytään :D On myös helpompi ajatella mitä itse ostaisi, kun ne on jossain ylhäällä. Kirpparit on erittäin jees, ja huomattavasti halvemmalla pääsee ;) Myös komeroiden perälle unohtuneet mitkä seisovat tyhjänpanttina, aina ei tarvitse olla uutta :)  

Varsinkin Ninjago, Batman, Starwars ja Transformerit ovat nyt kovia juttuja kaikessa. 

1. Pikkulegoja, ne on just tällä hetkellä todella kova sana (ja todella kalliita, tiedän).  

2. DVD-elokuvia. Näistä kannattaa melkein kysyä mitä on jo. Vaikka toisaalta kun niitä kahteen kotiin tulee,ei haittaa vaikka olisi jo aiemmin samanlainen, kunhan ei ole viittä samanlaista :D (Lego Batman ON jo hankinnassa)





3. Lautapelejä pojat tykkää pelailla, varsinkin Leevi.

4. PS2 tai PS3-pelejä (esim. Sumasta löytyy kohtuullisen halvalla)
 


5. Vaatteita; Leevi 122-128cm ja Leo 116cm.

6. Figuurihahmot toimii myös.

7. Geomac-sarjaa.

8. CD-soitin äidin luokse. 

9. Leeville koulujuttuja (mm. penaali, kyniä, terotin, vihkoja jne jne jne...). Niitä tosin voi miettiä synttäreiksikin kun ne ovat keväällä. Repun Leevi saa valita sitten itse, kun sen hankinta on ajankohtainen. 

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Life is short. Smile while you still have teeth.

Hetkeen ei olekkaan tullut kirjoitettua, ei vissiin mene liian huonosti jotta voisi kirjoittaa :D Jotenkin negatiivisista asioista on niin paljon helpompi kirjoittaa kuin positiivisista, mutta yritän tästä tehdä edes jotain sinne päin. Joidenkin mielestä ehkä valitan joka asiasta, mutta ei se niin mene, minulla on vain sellainen... No, erilainen tyyli :D Ja koska olen erittäin tunneperäinen ihminen, niin se näkyy. Jos minulla menee huonosti, niin sitten menee todella huonosti, mutta jos menee hyvin, niin sitten kanssa menee hyvin, välimaastoa ei ole, halusin tai en. Eli aina mennään joko täysillä tai sitten ei ollenkaan. Itseironia, musta huumori jnejnejne, nämä kaikki iskevät, ja aina niitä ei ymmärretä, en aina itsekkään.

Meinasin kuitenkin yrittää listata asioita, jotka ovat tällä hetkellä positiivisia asioita elämässäni. Joitain en ehkä osaa selittää tarkemmin, että miksi, joitain en ehkä haluakkaan avata enempää, mutta pääasia että niitäkin on. Sen kummemmin nämä eivät missään järjestyksessä ole kuitenkaan.

1. Ei varmaan kovin vaikea arvata, mutta lapset. Ne vaan on <3 Ja vaikka niiden kanssa palaakin hermo sen kaksisataa kertaa päivässä, ne on silti rakkaimmat ihmiset maailmassa. 

2. Ystävät. Muksujen jälkeen toiseksi tärkeimmät mitä voi olla. Ei niitä ilman pärjää, kukaan.

3. Leikkaus. Pitkän odotuksen jälkeen kaula on nyt vihdoin leikattu, ja TOIVON todella, ettei enää kolmatta kertaa tarvitsisi mennä. Nyt se kyllä on sen näköinen, etten kehtaa julkisilla paikoilla liikkua, mutta kyllä se siitä vielä paranee kunhan turvotus laskee. 
Kaksi alimmaista kuvaa ovat otettu silloin kun oli pahimmillaan turvoksissa ennen leikkausta, kahdesta muusta kuvasta huomaa, että on nyt yhtä turvoksissa leikkauksen jälkeen xD 
Tämä otettu muutama viikko ennen leikkausta. Vaikka kuvakulma on eri, on myöskin naaman koko huomattavasti pienempi :D  Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu ja palautuu normaaliksi.
4. Kai sitä täytyy mainita myös miehet :D Vaikka niistä välillä saakin vain pelkkää päänsärkyä, mutta on ne ihan kivojakin, varsinkin eräät, jotka tuovat iloa päivään joka kerta viesteillään ja soitoillaan. 

5. Kummitytöt <3 

6. Seksimessut ja Rivo-Reetat xD 
Mie tuolla takana, ihana ihana ihana Lottis edustalla <3

7. Sain pestyä tänään pyykkiä monta koneellista. Ehkä pikkujuttu, mutta tässä tilassa sekin oli jo iso saavutus.

8. Kirjoja on tullut luettua ihan urakalla.

9. Tiedän millaisen tatuoinnin haluan seuraavaksi, ainut että se nyt valitettavasti siirtyy myöhemmäksi.

Nyt ei enää pysty keksimään yhtään, siinähän ne tärkeimmät.  

Lopuksi liittymättä aiheeseen millään tavalla
Hyvää isänpäivää ukki, tää on sytytetty ihan sulle, ikävä on kova! 

tiistai 19. syyskuuta 2017

Tyttö epäkunnossa

Mä olen loppu. Mä olen niin loppu. En jaksa enää. Olen ihan rikki ja hajalla, eikä tätä korjaa mitkään lääkkeet. Ainoastaan aika. Aika ja asioiden käsittely, mihin en pysty, vaan pakenen. Helpompi kieltää asiat kuin nostaa kissa pöydälle ja käsitellä ne. En vain osaa. Ahdistaa. Haluaisin vain nukkua, mutta nuku siinä sitten kun kaikki asiat tulee myös uniin. Haluaisin vain luovuttaa.

Tällä hetkellä vahvimpana on tunne, joka haluaa häätää kaikki pois läheltä. Menkää, antakaa olla, unohtakaa. Räpiköin ihan tarpeeksi syvällä suossa ilman että tarvitsee vetää muut mukana. Vaikkakin moni yrittää vetää minut mukanaan omaan suohonsa, ja aika pitkälti saaneet upotettua, good for you, mutta minä en halua sitä tehdä muille. En myöskään jaksa enää olla se kantava voima, joka pelastaa ja kannattelee muut ylös. Tai jaksan, tottakai, mutta en niin, että minä seison siellä suossa sisällä alimmaisena ja sinä minun päällä, pomppien ja painaen minua alaspäin.

Olin jo pikkuhiljaa nousemassa jaloilleni, kunnes tänään kaikki mahdolliset haavat revittiin jälleen auki. Ja nimenomaan siksi, koska olen vain siirtänyt ja paennut asioita, mutta en käsitellyt. En ehkä haluakkaan käsitellä, vaikka tiedän, että joku päivä ne tulee vielä vastaan kahta kovempana. 

En jaksa enää jatkuvia riitelyitä. Varsinkaan jos olen itse täysin syytön niihin, mutta minun niskaan se paska kaatuu joka tapauksessa. Riidelkää hyvät rakkaat ihmiset keskenänne ja jättäkää muut ulkopuolelle. Minulla on omassa elämässä tällä hetkellä moni asia täysin kaaoksessa, ja kuten sanoin, olen ihan RIKKI sisältä, mutta silti yritän jaksaa olla myös muiden tukena. Tästä olen maininnut jo aiemmin, on eri asia avautua ja purkautua asiasta/asioista minuLLE kuin miNUUN. 

Nousen vielä joku päivä. Nousen AINA, tiedän sen. Se päivä ei ole tänään. Eikä huomenna. Ei ehkä ensi viikollakaan, mutta vielä joku päivä. Ehkä joskus saan itseäni niskasta kiinni sen verran, että pystyn käsittelemään asiat enkä pakene. Ehkä vielä jonakin päivänä saan itseni korjattua pienistä palasista ehjäksi. Siihen asti en voi muuta kuin odottaa. Ja kirjoittaa ajatuksiani ylös, lukee ken tahtoo, olkoot lukematta jos ei tahdo. Jätä kuitenkin ne ns. paskakommentit pois, niitä en nyt jaksa. Toisaalta haluaisin että joku toinen saisi minut pelastettua ja nostettua ylös, mutta ei se ole kenenkään muun tehtävä. Itse se on pärjättävä ja yritettävä räpiköidä.

Biisit iskee tällä hetkellä, lähinnä sanojen takia, kuuntele ja mieti (klikkaa nimeä);

Tyttö epäkunnossa 
Riisu siipesi
Olisitpa sylissäni (ei löydy youtubesta, sori!)
Bad Girl

tiistai 12. syyskuuta 2017

Liian ruma rakkauteen?


Mä olen paljon saanut kuulla sitä, miten olen "liikaa kaikkea"; liian lihava, liian ruma, liian vanha, liian nuori, liian temperamenttinen, liian hullu, liian kiltti, liian tyhmä, liian lapsellinen, liian aggressiivinen.... Listaa voisi jatkaa loputtomiin, kaikkea siis "liian". Milloin tulee se hetki, kun olen sopiva tai riittävä, enkä olisi liikaa? Kuka ylipäätänsä on itse riittävä määrittelemään sen, mikä on liikaa tai liian vähän?
Ensinnäkin tuohon ulkonäkökysymykseen. Joku, kuka on toisen mielestä hirveän ruma ja lihava saattaakin toisen silmissä olla juuri se unelmien tyyppi. Ulkonäölleen harvemmin itse minkään mahtaa, jos ei laita miljoonia kauneusleikkauksiin, mutta noin niinkun muuten. Siihen toki voi vaikuttaa aika pitkälti itse, oletko lihava vai laiha, mutta miksi muokata itseään jonkun TOISEN takia jos itsellä on hyvä olla ja viihtyy omassa kehossaan? Omalta kohdalta voin kyllä todeta, etten todellakaan viihdy omassani saati tämän pärstän kanssa, mutta eipä se ole kenenkään toisen asia sitä mainostaa, olkoot katsomatta.

Toiseksi ikä. "Ethän sinä mistään mitään ymmärrä kun olet liian nuori, saati että tietäisit oikeasta elämästä mitään"  Voi terve... Näitä onkin hyvä huudella, kun ei ole mitään käsitystä mitä toinen on aiemmin joutunut käymään läpi. Olkoon ikä mikä tahtojaan, ikinä,huom IKINÄ et voi mennä toisen puolesta puhumaan koska et voi tietää. Joku hyvinkin nuori ihminen on saattanut joutua kestämään todella rankkoja juttuja, kun taas joku vanhempi ei ole kokenut juuri mitään.

Ja kolmanneksi luonne. Kyllä, olen kaikkea yllämainittua, mutta liian? Jälleen kerran, kuka sen määrittelee, minkä verran saa ihmisellä olla temperamenttia, ettei leimaannu siihen, että sitä on liikaa? Kuinka paljon sitten on sopivasti? "Ehkä sie joskus löydät jonku joka on yhtä hullu ku sie" "Liian hullu, en pystyis olemaan" Aha,no selvä.

Sitä en ymmärrä, miksi juuri sinulla on olevinaan oikeus lytätä toisen itsetuntoa? Se valitettavasti jättää ikuiset arvet, ja tästä voin puhua kokemuksen syvällä äänellä. Kuka määrittelee, että juuri SINÄ olet sopiva, etkä juuri SINÄ ole se, joka on "liian kaikkea"? Onko sinulla itselläsi niin paha olla, että on pakko päästä sanomaa muille? Vai oletko vain yksinkertaisesti niin itseäsi täynnä, että vain SINÄ olet täydellinen eikä kukaan muu? Valitan, jokaisessa meistä löytyy vikoja, myös sinusta. Jos ei ole oikeasti mitään hyvää sanottavaa, ole silloin hiljaa.

Minulla on ruvennut päivä päivältä taas vahvistumaan tunne, etten ole mitään, että olen täysin yhdentekevä, ja rasite kaikille. Eikä tämä ole mitään itsesäälipaskaa että yhyy kukaan ei tykkää minusta (muah :D ),vaan pelkkiä ajatuksia, korvien välissä tapahtuvaa liikettä. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu, taitaa olla syksy ja pimeys kun vetää mieltä matalaksi.

Koittakaa sanoa joka päivä jollekkin jotain positiivista ja olla ystävällisiä toisianne kohtaan, joskus se pienikin sana, jota et itse edes ehkä huomaa, saattaa pelastaa toisen päivän :)

tiistai 29. elokuuta 2017

"Silloin sinä olet minun paskapäinen paras kaveri"

Viime aikoina tullut paljon mietittyä, että kuinka kauan jaksaa kantaa taakkaa, ennen kuin kamelin selkä katkeaa? Kuinka kauan pitää olla kiltti ja typerä (liiankin kiltti ja typerä!), ennen kuin menee perille, ettei tarvitse? Kuinka kauan menee, ennen kuin voi lopettaa muiden ajattelemisen ja keskittyä itseensä? Vain, ja ainoastaan itseensä. Siihenkään kun ei pysty, AINA etusijalle menee muut, ja minäitse tulee häntäpäässä, jos muistaa. Omien puolta pidetään viimeiseen hengenvetoon saakka, kävi itselle siinä kohtaa huonosti tai ei.

Vuosien varrella on tullut jostain tuntemattomasta syystä otettua muiden ihmisten puolesta syyt omille niskoille, vaikkei olisi edes kyseisenä hetkenä ollut lähelläkään. Ja tekisin niin vastakin, koska sellainen minä olen. Syntipukkina olo on ihan jees, jos sillä saa toisen ihmisen "perseen pelastettua", mutta miten kummassa se syntipukkina olo osuu aina minulle? Tai ehkä olen vain niin hyväuskoinen ja kiltti, että ilmoitan samantien "tottakai, ehdottomasti!". 

Kaikkein parasta on pistää sanoja toisen suuhun. Siinähän sitten selittelet, etten olisi moista sanonut, kun toinen on jo vakuutettu. Mutta hei, kun Hellu kuitenkin ottaa sen omaan piikkiinsä, niin helppohan se on. Tai muuten vain vääristellään asioita oman mielen mukaisesti. Hyvää tarkoittavat asiat käännetään negatiivisiksi väkisin. 

Kyllähän tähän piikkiin vielä mahtuu, antaa tulla vaan, mutta paljonko siihen enää mahtuu, on asia erikseen... 

En kyllä väitä olevani ystävä helpoimmasta päästä (kaikkea muuta), mutta lojaali olen silti. Kaikkien mahdottomien mielenoikkujen, raivokohtausten ja hermostumisten takaa löytyy oikea ystävä, joka kuuntelee murheet, auttaa AINA kun mahdollista, on paikalla aina kun tarvitaan, ei VASIKOI (vaikka muut väittäisivät mitä!), "hengenpelastaja", ilopilleri joka piristää päivää ja joka kertoo suoraan asiat niin kuin ne on, ei siis niinkuin haluat ne kuulla, ja loppupeleissä se viimeinen joka seisoo rinnalla kun sinulla menee huonosti ja muut on jättäneet. Ja auta armias, jos joku minun "omia" satuttaa. 

Minulle ei kukaan sano, kenen kanssa saan olla tekemisissä eikä kukaan voi laittaa minua valitsemaan esim kahden ystävän väliltä. Sitä en tee, koska yritän olla täysin puolueeton, mutta niinhän se menee, että kun yhdelle kumartaa, niin toiselle pyllistää, vaikka miten päin yrittäisi olla, ja aina se on väärin. Ehkä pitäisi muuttaa jonnekkin autiolle saarelle erakoksi :D Tosin sielläkin minun tuurilla apinat tappelisi keskenään ja viskelisi minua kookospähkinöillä... :D Enkä osaisi olla ystävistäni erossa kuitenkaan sillä he ovat minulle kaikki kaikessa. Kuumakin siellä olisi. Lapsiakin tulisi ikävä. Eli pysyn siis täällä.... :D

"kun olet itsekäs ja kakaramainen
ja heikkohermoinen typerä nainen
kun seinää kaksin käsin päällä hakkaat

hei vatipää sul on sisäinen trauma
märiset enemmän kuin kakaralauma
ja hengittämästä vihaisena lakkaat

silloin olet minun kuva
minä olen sinun kuvasi

silloin sinä olet minun
paskapäinen paras kaveri"