Oon viime aikoina miettinyt paljonkin kuolemaa, ja sitä, et mitä itse haluan, kun joskus aika jättää. Ikään kuin sillä mitään merkitystä minulle enää siinä vaiheessa on, mutta parempihan se on, ettei omaisten ja läheisten tarvitse niin paljoa vaivata päätään. Moni voi ajatella, että mitä se nyt tommosia, nuor ihminen, mutta kun koskaan, IKINÄ, ei voi tietää miten elämä heittelee, ja mitä voi käydä, sen on varsinkin kuluva vuosi opettanut.
Ensinnäkin, mun hautajaiset ei oo mitkään itkuvirsikemmakat. Muistella voi ja pitää, mutta jos on jotain sanottavaa tai vaikka sitä itkettävää, tehkää se kun elän, kun sillä on vielä merkitystä. Ja kyllä, hautajaiset, arkkuun vaan, jotta ihmisillä on paikka missä käydä vaikka mintut haudalle kaatamassa. Kiva jos joskus kynttilänkin muistaa sytyttää. MUTTA. Koska kammoan ajatusta aivan mielettömästi elävältä hautaamisesta, haluan haudalleni kellon, joita joskus näkee vanhoista ajoista kertovissa elokuvissa. Kellon, jossa on naru mikä menee arkkuun, että voin sitä sitten kilkuttaa, jos sattuisi vahinko käymään, etten olekaan viimeistä hengenvetoani vetäissyt.
Hautajaisiini haluan soitettavaksi Timo Rautiaisen Vastavirtaan-biisin, koska ne sanat osuu ja uppoaa. Toki voi olla hyvinkin, että elän satavuotiaaksi (epäilen!) ja mieli muuttuu moneen kertaan, mutta nää on ainakin tämän hetkiset fiilikset, koska kuten sanoin, ikinä ei voi tietää. Sen takia pitääkin elää jokainen päivä, kuin se olisi viimeinen, ei märehtien että voivoi ja katkeroituneena, vaan täysillä, tehdä niinkuin hyvältä tuntuu. Aina se ei kannata, mutta onpahan ainakin eletty. Sen takia en juurikaan kadu mitään, vaikka olenkin paljon ehkä vääriä valintoja tehnyt, mutta toisaalta, olisin katunut sitä, että oikeasti siellä kiikkustuolissa harmittaisi elämätön elämä.
Se on kumma, miten nämä tekstit alkavat muotoutua yöllä. Tämäkin alkoi syntyä mielessä, kun olin jo sängyssä, juuri unen rajamailla, ja eihän siinä auttanut muu kuin kirjoittaa saman tien puhelimeen ylös, että voi myöhemmin tänne blogiin siirtää. Tämä ei siis ole mitään, että olisin masentunut tms. vaan ihan pelkkää pohdintaa mitä haluan.
