Mä olen välillä miettinyt näitä erilaisia nukahtamiskeinoja, varsinkin nyt kun tämä taas on tapetilla (nimim. 3 yötä taas valvottu). Kokeiltu on vuosien mittaan kaikenlaista, nuijanukutus taitaa olla ainut jota en ole vielä testannut.
Ihan voidaan aloittaa jo lääkkeistä. Varsinaisia unilääkkeitä en ole syönyt, mutta rauhoittavia joskus lääkäri määrännyt, että niiden avulla on sitten helpompi nukahtaa. Joo, onpa tosiaan 😒 En tiedä liittyykö sekin ADHD:hen, mutta ne boostaa. Täysin siis odotettua tulosta päinvastoin. Muistan joskus sairaalassa ollessani menossa leikkaukseen, tuli hoitaja antamaan rauhoittavaa esilääkitystä, 10mg Diapamia. Reilu puoli tuntia, lähemmäs tuntia antamisen jälkeen tultiin hakemaan leikkaukseen, ja siellä se Paajanen pyörii ja pomppii sängyllä kuin väkkärä, että jeeeee koska mennään? Täti ihmettelemään, että eikö minulle annettu esilääkitystä ollenkaan, juu kyllä annettiin, näin se vaan minun elimistössä toimii.
Myös Melatoniinit on aivan huuhaata. Joillain toimii, mulla ei. Ja kyllä, kokeiltu on kauemmin kuin päivän. Tai kaksi. Tai seitsemän. Sama kuin karkkia söisi, joten antaahan olla syömättä.
Hengitysharjoituksiakin joskus kokeilin koska "opettele hengittämään oikein ja nukahdat vain parissa minuutissa!". Aha. Kokeilin. Lopputuloksena paha olo ja alko pierettää. Nukuttamaan ei kyllä pistänyt.
Kirjaakin on luettu, se monesti toimiikin, muttei aina. Nyt ei ole viime päivinä toiminut sekään. Toissailtana luin kirjan kannesta kanteen, ja silti valvoin koko yön.
Olen myös mennyt vasta kuolemanväsyneenä nukkumaan. Kappas kummaa kun sen pään saa tyynyyn, niin DING! Jo loppui väsymys.
Kahvia en juo kuin todella harvoin iltakuuden jälkeen. En myöskään tupakoi (enää). Nousen ylös sängystä hetken (yleensä tunnin) pyörimisen jälkeen enkä kyttää kelloa. Ei auta. En myöskään usko mihinkään luontaistuotteisiin, joten ne ei silloin toimikkaan. Myöskään mitkään rauhoittavat laineenliplatukset tms ei toimi, koska ääniherkkänä täytyy olla TÄYSIN hiljaista. Jopa keittiössä oleva seinäkellon tikitys häiritsee suunnattomasti.
Ja entäs nämä mielikuvaharjoitukset? Mietitty on, jos vaikka ja mitä.
- Lampaiden laskeminen: Muahahahahahahahahah!! Joo... Yksi lammas, kaksi lammasta, kolme siikaa, seittämäntoista karitsaa, 86 puumaa. Ja katos vaan, nyt tuli taas yksi lammas, joka kompastu siihen aitaan minkä yli oli hyppimässä, ja koko jono perässä. Ei jatkoon.
- Hyppynarulla hyppiminen: 1, 2, 3, 4 voi vittu voitteko pyörittää kunnolla eikä niiku penistä helikopterina heiluttas! PALO!
- Kelluminen esim vedessä: Hetken aikaa kestää sitä kellumista paikallaan, ja voi miten ihanaa. Kunnes tulee se lokki joka paskantaa suuhun ja sähköankerias puree perseestä. Se siitä rauhallisuudesta.
- Pelkän mustan näkeminen: Joo ei tästä taida tarvita edes kertoa enempää....
- JA SE PERKELEEN JUKEBOKSI! Tärähtää muuten soimaan ihan tasan taatusti juuri sillä hetkellä kun yrität käydä nukkumaan, ja soittaa varmaan koko soittolistan läpi.