keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lasten SKY kierros 8

Sain nyt vihdoin viimein päivitettyä lasten SKY:n ensimmäisen paketin tänne :)

Leevin paketista paljastui ihana maatilan eläinlorukirja, heijastin ja rintamerkki :) Kovasti Leevi katselikin kuvia, ja matki eri eläinten ääniä. Kiitos paljon <3 


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Keittiöremonttia

Uh,  ja taas on aikaa kulunut edellisestä postauksesta... Tää blogi on jäänyt viime aikoina vähän oman onnensa nojaan, ei vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt. Eipä sillä, en ole juurikaan koneen ääressä ollut viimeiseen kahteen kuukauteen, nyttenkin töissä ollessani tässä kirjoittelen.

Meillä tosiaan alkoi kauan kaivattu keittiöremontti tammikuun alussa, ja siitä asti ollaankin oltu evakossa, joten aika on täysin mennyt siinä ja Leevin kanssa. Tänään oltiin siivoamassa kotona, ja huomenna päästään vihdoin ja viimein muuttamaan takaisin kotiin, on sitä jo odotettukkin :) 

Miulta puuttuu EDELLEEN joulukalenterin luukkujen päivitykset, mut mie LUPAAN laittaan ne kohan päästään kunnolla asettautumaan kotiin :)


Tästä siis ollaan lähdetty











Noista viimesistä kuvista ollaan edetty taas ihan huimasti, tasot ovat paikoillaan, tiskiallas on paikoillaan, jääkaappi on nurkassa, ovenkahvat kiinnitetty, samoten kulmakaapin karuselli (ja täytetty :D ), ovetkin ovat paikoillaan. Välitilaankin on toiselle seinälle saatu tapetti laitettua. Ehkä se siitä pikkuhiljaa :)