Mie oon miettiny tässä jonkun aikaa, että mistä juontaa ajatus "jos oot lapsen tehnyt, joudut myöskin suoriutumaan lapsen hoidosta yksin ilman apuja". Jos et selviydykkään, oot tyyliin huono äiti? Eihän sen niin pitäisi mennä. Miun mielestä on todella hienoa, jos pystyy pyytämään apua silloin kuin sitä tarvitsee. Ehkä sen takia nyt on ollut paljon näitä lapsisurmia sun muita pinnalla, kun ihmiset eivät vaan jaksa, eivätkä ole hakeneet apua riittävän ajoissa. Sekö se sitten on parempi vaihtoehto? Ehei.
Voin ihan suoralta kädeltä sanoa olevani se "huono äiti", joka laittaa lapsesa tarhaan, ja välillä mummon/mamman luokse yökylään tms. En todellakaan jaksais jos Leevi olis 24/7 kotona seuraavat 17-vuotta. Ja vaikka monilla siitä jyrkkä mielipide onkin, voin sanoa että tarhassa olo on tehnyt Leeville todella hyvää, näkee pitkään matkaan, kuinka Leevi nauttii ja on innoissaan päästessään tarhaan ja pääsee leikkimään muiden lasten kanssa. Leevi on oppinut siellä varmasti paljon enemmin, kuin mitä olisi ehkä kotona oppinut, kun eihän myö olla tajuttu esim. antaa itse syödä, vaan tungetaan ruokaa suuhun. Nytpä Leevi syö itse, ja monia muitakin taitoja on oppinut. Olisi hän varmasti kotonakin ne oppinut, mutta ehkä paljon myöhemmin. En silti kadu päivääkään, että tarhapäätöksen tein.
Toki onhan tälläisiäkin "vanhempia", jotka hankkiutuvat raskaaksi, ja kun huomaavat, ettei tämä olekkaan kivaa, annetaan surutta lapsi pois, ja kohta taas uutta perään. Tai sellaisia, joiden lapset ovat ihan koko ajan jollakin hoidossa, että päästään itse joka viikonloppu kaupungille. Ei siinäkään mitään pahaa ole, jos kaupungilla käy, käyn itsekin, mutten suinkaan joka viikonloppu tai välttämättä edes joka kuukausi.
Ajatuksia?
Pahoittelen lauseitteni "pomppimista", tuntuu jotenkin niin vaikealta saada jäsennettyä ne johonkin järkevään järjestykseen :)