Minttu alkoi sitten masentua yksinäisyydestään, joten jouduimme ottamaan Mintulle kaverin. Tällä kertaa ei olekkaan kääpiöluppakorva kyseessä, niinkuin olisin halunnut, mutta kun satuimme näkemään paikallisen Tassutarhan sivuilla tämän pupun kuvan, rakastuimme ja päädyimme katsomaan. Nimikin oli valmiina, ja sehän sopiikin meidän talouteen, kuin nenä päähän, Muumi nimittäin :D Muumi on mitä ilmeisimmin risteytyskani, ainakaan papereita ei ollut. Tämä vuoden vanhalla herralla on ollut kevättä rinnassa oikein urakalla, leikkaamaton kun vielä on :D Minttu parka saanut kyytiä oikein kunnolla, siksi ollaan jouduttu pitämään eri häkeissä, kun Minttu alkoi stressaantua (ei sillä, kyllä miutaki alkas jo stressaamaa, jos toine olis koko ajan nylkyttämässä korvaan ja millon mihinkin vaan saa osumaan). Pari viikkoa vielä, niin sitten Muumi pääsee ns. miehuudestaan, josko vähän vaikka rauhoittuisi siitä :D
Muumilla muuten on siniset silmät, vaikka luulisi, että ovat punaiset, kun ihan täysin valkoinen kani, mutta ei. Nätimmät nuo kyllä on :D Turkki on oikein silkkisen pehmeä.
Huugo meni istumaan Muumin päälle >_< |
Leevikin kävi vähän paijailemassa |
Söpöjä kuvia!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaToi Huugo on kyllä paras, mitähän mahtaa Muumi ajatella moisesta :DD
VastaaPoistaMuumi kyhjötti paikallaa, ja näytti kärsivältä :D Mut ei se siitä poiskaa lähteny, et ei kai se sitte nii kamalaa ollu kuitekaa :D
PoistaIhanan söpö Muumi :) Täälläkin minulla hirveä lemmikki kuume. Koiruus olisi ihana mutta ei ehkä tällä hetkellä sovi elämäntilanteeseeni koska olen joka viikonloppu eripaikassa ja matkustan junalla paljon.. Pupukin olisi ihana.. Ehkä jossain kohtaa.
VastaaPoistaHmm... Jos välttämättä haluat lemmikin, ni sit ehkä kissa olis parempi vaihtoehto, se pärjää kuitenki enemmän itekseen. Pupu ei välttämättä oo paras vaihtoehto, koska ne vie aikaa, melkee enemmi ku koirat tms. :) Tai sit toki, jos elämäntilanne muuttuu, ja alkaa enempi olemaan sellasta ns. paikallaan oloa, ni asia on ihan toinen :)
PoistaMullakin on ollut 2 luppakorvapupua, jo edesmenneitä. oLivat ihania. En ole koskaan nähnyt valkoista pupua, jolla olisi siniset silmät! Joskus nuoruudessani omallani oli tosiaankin ne punaiset. Albiinokissalla on joskus siniset silmät ja se ei kuule. Kokeile kuuleeko kanisi? Ihana pupunen ja Huugokin ja Leevi kyllä veti voiton kaikista!
VastaaPoistaKuulee se, sillon kun haluaa kuulla :D Varsinainen jukuripää tuokin :D Tosin niin kanit taitaa muutenki olla.
Poista