Kiusaaminen

Viime aikoina on ollut taas kovasti pinnalla koulukiusaaminen. Itse asiassa sain idean Litan blogista, mutta viimeisen ns. kimmokkeen eräältä tuttavalta, joka kertoi lastaan kiusattavan koulussa. Tyttö alotti justiin ekaluokan, ja koulut on alkanu, mitä tiistaina? Ja nyt jo kiusataan, surullista :/ Tarhasta tutut kaverit jättävät huomioimatta kokonaan, lähtevät pois, kun tyttö tulee paikalle, ja muut haukkuvat, kun kaatosateella käyttää sadevaatteita, siis mitä ihmettä??

Miuta on itteeniki kiusattu aina koulussa, niin fyysisesti kun henkisestikkii. On piilotettu ulkovaatteita, ettei pääse kotia/välitunnille (talvella), on tapeltu nyrkein, haukuttu, jätetty ulkopuolelle ja vaikka mitä, joten voin hyvin kuvitella miltä tytöstä tuntuu. 

Oon kyllä monesti kuullu sanottavan, et oma vika jos kiusataan, ei ketään kiusata syyttä, mut väitän kyllä ihan muuta. Yleensä kun ei tarvita edes mitään syytä, mistä kiusata, tekosyitä löytyy aina. En sano, että kaikista pitäisi tykätä, mut kaikkien kanssa pitäs tulla toimeen, eikä todellakaan jättää yhtä ihmistä ulkopuolelle. Jos jo tuossa iässä meininki on tuota, eikä siihen puututa, niin mites sit myöhemmin? 

Voin myöntää kiusanneeni itsekkin mm. jättämällä porukasta. Kadun sitä todella paljon, mutta valitettavasti tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisin. Siihenkään ei kukaan koskaan puuttunut, olisi ollut syytä. 

Täytyy nostaa hattua eräälle pahimmista kiusaajistani. Muutama vuosi sitten otti facebookin kautta yhteyttä ja pyysi anteeksi. Anteeksi on annettu, vaikken pystykkään koskaan unohtamaan, arvet ei häviä vuosienkaan jälkeen. Miusta kuitenkin tosi iso askel häneltä. 

Kiusatuille jää monesti syvät henkiset arvet kiusaamisesta ja joillain voi olla koko loppuelämä pilalla sen takia. Joskus kiusaamisella voi olla niinkin vakavat seuraukset, ettei kiusattu enää vaan jaksa, ja päätyy itsemurhaan. 

Voin kertoa itsekkin, että kyllä se kiusaaminen näkyy myöskin miun elämässä, esim. kiitosta en osaa ottaa vastaan, onnistun sen kääntämään aina negatiiviseksi "ei se kuitenkaan tarkota", "mie en oo mitään" etc...
Oon myös hyvin pessimistinen ihminen "ei se kuitenkaan onnistu", pelkään uusia ihmisiä (ennen varsinainen lärppä on nykyisin hirmu ujo, eikä juurikaan uskalla uusien ihmisten kanssa jutella muuta kuin kysyttäessä), tunnen etten oo yhtään mitään jnejnejne. ... 

Tässä Leevin syntymän jälkeen oon huomannut myös vanhojen kavereiden kohdalla samaa, sen takia en moneen vuoteen uskaltanut tavata paria kaveria, kun pelkäsin, etten osaa enää jutella heidän kanssaan, kun olen muuttunut sulkeutuneemmaksi, joten välttelin ja välttelin viimeiseen asti heidän tapaamistaan. Tyhmäähän se pelko oli, sen huomasin kun vihdoin ja viimein sain revittyä itteni ottamaan yhteyttä ja käymään kahvilla, samat kaverit kuin ennenkin, ja hyvin juttu luisti. 

Kiusaamiseen pitäisi puuttua heti, eikä vasta kun on liian myöhäistä. Itse toivon, että jos Leeviä kiusataan, hää kertois siitä meille, jotta asialle voitas jotain mahollisesti tehä.

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1375758364915?jako=b9c73c78ca70a72fb1e46356410f153c&ref=og-url Tässä on erittäin hyvä kirjoitus aiheeseen liittyen.

Pahoittelen, että tekstit pomppii laidasta laitaan, tuntuu etten nykyisin osaa kirjoittaakkaan (miulla oli siis aikanaan kirjotusjutut 10 :D )