Mie oon tehny elämässäni paljon hölmöyksiä ja täysin idioottimaisia päätöksiä, mut irtisanoutuminen vakkaripaikasta oli kyllä miun elämäni paras ja fiksuin päätös. Ei ole enää sitä joka päivästä ahistusta, kun pitää töihin lähteä. Sanoinkin tänään uudessa työpaikassa, että en edes muista, milloin viimeeksi olisi ollut fiilis, että töihin on kiva lähteä, ettei se vituta ja ahdista suunnattomasti kun lähdön hetki koittaa. Siis tottakai on eri asia, jos on tunne, ettei nyt jaksaisi lähteä töihin, ainahan sitä on olevinaan parempaa tekemistä, mutta se on ihan eri asia. Harmittaa vaan, että kolme vuotta olen heittänyt elämästäni ns. hukkaan voiden pahoin. Valitettavasti en ole todellakaan ainut joka ko. paikassa voi huonosti, melkein voisin väittää, että 7/10 työntekijästä on joko loppuunpalanut tai muuten vain väsynyt ja vittuuntunut työpaikkaan, ettei vika ole pelkästään minussa.
Alunperinhän kun vakkaripaikan sain, ilmoitin, etten ota sitä vastaan, sillä he halusivat kirjoittaa nollasopparin (mikä on saatanasta!), eikä minun ole järkevää paikkaa vastaanottaa pitkän työmatkan takia. Meni pari viikkoa eteenpäin, kun minulle soitettiin, että tule vaan, kyllä saat täydet tunnit, vaikka sopparissa lukisi mitä. Tyhmyyksissäni otin paikan vastaan, ja selvisi etten tule täysiä tunteja saamaan (kommenttina olikin jo ensimmäisellä työviikolla, että "et tule ikinä saamaan täysiä tunteja, tai koko talo menee konkurssiin ja kellään ei ole töitä"), niinkuin en saanutkaan. Työvuorotkin olivat ihan älyttömiä, välillä neljän tunnin takia piti ajaa 52km/suunta, tai vaihtoehtoisesti ensin käytiin tekemässä pätkäaamu ja sen jälkeen yövuoroon, eli kilometrejä olisi tullut melkein 200 päivää kohden.
Olin tänään erittäin yllättynyt, kun tämänhetkinen pomo tuli antamaan positiivista palautetta minun työskentelystä, kun oli sitä muilta kysellyt, että miten pärjään (HYVIN! :) ). Aikaisemmassa paikassa saimme usein kuulla, miten huonoja työntekijöitä me olemme, ja että tekisi mieli pistää pillit pussiin kokonaan ja firma nurin. Ei ehkä ihan hirveästi muutenkin vähäistä motivaatiota nosta. Myös jos yritit jotain parannusta/muutosta/epäkohtaan puuttumista tms ehdottaa kehoituksena tuli "jos ei kiinnosta, tossa on ovi, täällä ei ole pakko olla töissä." Asia harvinaisen selvä, ja niin loppujen lopuksi tein.
Kaiken huippu minulle oli se, kun minut haukuttiin koko talon yhteisessä henkilökuntapalaverissa kaikkien edessä pystyyn, miten olen pilannut työpaikan maineen laittamalla leipomuksieni kuvia nettiin. Varoituksellakin uhattiin, ja edelleen kaikkien työntekijöiden edessä. Myös minun blogia oli käyty työporukan kesken lukemassa ja facebook-profiiliani tutkailtu porukalla. Blogi oli julkinen, eli sitä sai lukea kuka tahansa, mutta facebook-profiilini ei todellakaan ollut. Eikä sillä, ei minulla facebookissa mitään niin salaista ollut, kyse on kuitenkin periaatteesta.
Mutta nyt, nyt minulla on ihana työpaikka, jossa viihdyn todella paljon <3 Ja vaikkei se ole kuin sijaisuuksia, niin ei haittaa, nautin joka hetkestä jonka siellä voin olla. Voin taas hengittää. Voin olla iloinen. Laulan. JA NE TÄYDET TUNNIT (ja melkein puolet lyhyempi työmatka)! Tästä alkaa uusi elämä, paremmat tuulet ja virheestäni todellakin oppineena, EI ENÄÄ IKINÄ NOLLASOPPAREITA.
Pusuja ja viikonloppuja 😍
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti