Every man needs that one bitch In his corner

Hihityttää. Naurattaa. Hymyilyttää. Mitä ihmettä? Nyt on jotain pahasti pielessä, eihän tällänen voi olla mahdollista. Muutaman viikon ollut suht onnellinen. Asiat järjestyy, paistaa se päivä risukasaankin. Sydämeni osuman sai, eiku... 😅

Mulla menee ihan hiton hyvin. Tän hetkinen duunipaikka on ihan loistava, vaikka nyt neljän viikon pakkoloma onkii ku ei oo duunia, mut en meinaa stressata yhtään, otan loman kannalta. Viimeiset kolme vuotta olen stressannut niin paljon pelkästään työn takia, niin nyt se on loppu. Parisuhteeseenkin jotenkin ihmeen kaupalla eksyin 😃

Ollaan J:n (taas se J, liekö enne 😆)  kanssa tunnettu jo vuoden päivät, alunperin ystävän synttäreillä tavattiin, mutta erään toisen ystävän pikku järjestelyiden takia eksyttiinkin enemmän saman seuraan.  Senkin piti olla pelkkää hetken huvia, vähän hauskanpitoa tähän elämään, mutta jotenkin se lipsahti ihan muuhun, vaikka kivenkovaan vannoin ettei niin tule tapahtumaan, etten laske enää ketään sydämeeni. Pyysin ensin antamaan aikaa, mutta minut tuntien kaikkitännehetimullenyt toteutui taas 😂  Vanhan akan piti ottaa itselleen oma toyboy  😆Toistaiseksi en päivääkään ole katunut. Toivon myös ettei tarvitsekaan, en ehkä kestä enää yhtään sydämeen iskettyä kolhua...

Myös pojat tykkäävät todella kovin J:stä. Vaikka minulla säätöjä sun muita suhteita on ollut enemmän ja vähemmän, on J ainut kenet olen lapsille esitellyt tai ylipäätänsä heidän eteen vienyt. Pojat oikein odottavat milloin pääsevät leikkimään ja näkemään J:n ja A:n kanssa.

Välillä vaan tuo oma pää tekee omia temppujaan, liikaakin. En uskalla luottaa mihinkään pidempään, saati ajatella pidemmälle kuin ns huomiseen, joka niinkuin aiemmin kirjoitin, kaikki mistä välitän tai ovat tärkeitä, viedään jossain kohtaa minulta pois enkä sitä kestä. Ja koska pääset tekee noita temppujaan, niin myös perseilen enemmän kuin olisi tarpeen, yrittäen ajaa toista pois. Mieluummin lähtee tässä vaiheessa kuin myöhemmin...

Pään temppuihin kuuluu myös, että syöminen lähti täysin lapasesta. Tai ennemminkin voisi puhua syömättömyydestä.... En pitkään aikaan syönyt juuri mitään, korkeintaan aamupalan ja senkin väkipakolla. Painoa lähtikin 10kg neljässä viikossa, kun duunissa kuitenkin tuli 12000-14000 askelta/pv. Jokainen kerta, kun söin yhtään mitään, tuli paha olo ja mieli alkoi tehdä oksentamaan. Sille tielle en onneksi lähtenyt, mutta kaukana se ei ollut. Nyt on onneksi ollut jo vähän parempaan suuntaan syömisen kanssa, se jopa onnistuu ilman pahoinvointia. Pahimmassa vaiheessa peiliin katsoessa ei tullut kaunis näky vastaan, poskiin oli ilmestynyt lommot ja silmät olivat kuopalla. Tälläkin hetkellä tunnen huonoa omaatuntoa joka ikinen kerta kun jotain suuhuni pistän, tuntuu että joudun selittelemään muille miksi juuri sillä hetkellä syön.

Muuten minulla on tällä hetkellä hyvä olla. Kuinka kauan, sitä en tiedä, mutta etenen päivän kerrallaan ja kovasti yritän luoda luottamusta toiseen. Helppoa se ei ole, mutta edellisistä olen yrittänyt sen verran oppia, että nyt yritän puhua asioista ja miltä tuntuu/ajattelen, mitä en ole ennen tehnyt kun on ollut helpompi sulkeutua oman kuoreensa ja pitää asiat sisällä. Opettelua joka päivä, ja kärsivällisyyttä vaaditaan.