Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mustikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. elokuuta 2017

Mustikkapiirakka ja gluteeniton marjapiirakka

Tein joskus toukokuun kieppeillä töissä mustikkapiirakkaa,joka lukeutuu #eimennyniikuströmsössä kategoriaan. Aloin jo vakaasti epäillä omia taitojani, mutta loppujen lopuksi todettiin, että tällä kertaa ei ollut vika leipojassa vaan ohjeessa. Ohjeen mukaan pohjaan tulisi laittaa 2tl leivinjauhetta, joka on ihan selkeästi liikaa, koska sitä pohjaa vaan yksinkertaisesti oli, huomattavasti enemmän kuin täytettä. Ohje löytyy siis Kotikokin sivuilta, mutta suosittelen harkitsemaan mittojen muuttamista. 
Työkaverin kommentti... "Kyl mie sitä palan maistoin. Iha hyvää se oli, mut sanotaa näi et pitää olla kyl hyvät hampaat, mut söin sen kuiteki" 

Myöhemmin kokeilin toisella ohjeella gluteenitonta marjapiirakkaa, kun poika ilmoitti ettei halua syödä mansikoita sellaisenaan, vaan mansikkapiirakkaa tekisi mieli. Tuumasta toimeen ja ei muuta kuin kaupan kautta tekemään.  Onnistuikin ihan todella hyvin ja hyvä että kerkesin saada itselleni palasta, kun 5 minuutin jälkeen oli koko vuoallinen syöty neljän ihmisen toimesta. Hyvää oli, erittäin hyvää ja todella helppoa tehdä. Ohje löytyy Valion sivulta.


Tämä mustikkapiirakka tehty samalla gluteenittomalla ohjeella töissä

tiistai 30. toukokuuta 2017

Persikka-mustikkakakku

Meidän pitää töissä yövuoroissa leipoa mummoille jotain kahvin kanssa, ja miulla alko tulla jo vähä kiire,et mitä teen, ni etin hakusanalla "helppo ja nopea leivonnainen", jolloin tämä tuli vastaan Soppa365 sivustolta. Sen sivuston mukaan tähän tulisi nektariinia, mutta koska meillä ei sellaisia ollut, laitoin ihan vaan purkkipersikoita ja viipaloin ne.


AINEKSET

3½dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1dl kookoshiutaleita
1tl leivinjauhetta
2 munaa
1dl maustamatonta jogurttia
½dl rypsiöljyä

Päälle:
Purkkipersikoita viipaloituna
1dl mustikoita
1rkl sokeria




Voitele irtopohjavuoka voilla tai öljyllä hyvin. Mittaa kuivat aineet vuokaan ja sekoita hyvin. Lisää munat, jogurtti ja rasva, sekoita tasaiseksi. Viipaloi persikat. Laita persikat, mustikat sekä sokeri ripotellen kakun päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 45-50min. Anna kakun jäähtyä ja irroita vuoasta.


Maku oli ihan ok, mutta seuraavalla kerralla pitää laittaa enemmin nestettä tms, sillä kakusta tuli aika kuivaa.