lauantai 24. helmikuuta 2018

Smile, happiness looks gorgeus on you


Aurinko paistaa. Olo on helpottunut. Ihan kun iso kivi olis vierähtäny sydämeltä. Asiat selviää ja järjestyy. Vai järjestyykö sittenkään? Toivoa sopii. Pelottaa jos ei selviäkkään, vaan tulee haukattua hatullinen paskaa. Pakko silti yrittää. 

Olen koko viikon ollut erittäin hyvällä tuulella. En tiedä miten päin olisin. Tekisi mieli pomppia pitkin ja poikin ja kiljua riemusta. Ei ole viimeisen kuukauden (yli!) aikana paljon ilon aiheita näkynyt, ahdistus on ollut suunnaton. Mutta nyt... Nyt näkyy valoa tunnelin päästä. Ehkä selviän sittenkin. 

Viime viikonloppuna selvisi monta eri asiaa. Olo helpottui huomattavasti jo siitä, että sain vihdoin ja viimein sanottua (vaikkakin viesteillä, mutta silti) mitä minulla oli sanottavana, painamassa sydäntäni. Tilanne ei varsinaisesti mihinkään muutu, mutta se, että sain ne sanat vihdoin ulos, helpotti ihan todella paljon. Minulla on ollut aina todella kovia vaikeuksia puhua asioista, helpompi lakaista maton alle, ja märehtiä yksinään, kasvattaa sitä asiaa. Kirjoittamalla saan ne EHKÄ paremmin ulos. Mutta kun ei mukamas aina kehtaisi sanoa, vaikka yleensä sanonkin sitten sellaisia asioita ääneen, mistä olisi voinut olla hiljaa. Mutta nyt, nyt ne on "sanottu" eikä enää padottu, ja tuntuu kuin olisin uusi ihminen, varsinkin verrattuna koko viimeiseen kuukauteen. 

Tein myös todella suuria päätöksiä ylipäätänsä koko elämän suhteen. Selvinnee myöhemmin, kun se on ajankohtaista, nyt vielä "hyssyttelen". Sen päätöksen teko vasta helpottikin oloani, vielä enemmän kuin yllä oleva avautuminen. Tuntuu kuin olisi oikeasti joku ottanut ison kiven sydämen päältä pois, ei ahdista enää. Enää olisi se vaikein homma edessä, asian toteuttaminen. Perjantaina selvittelin asioita enemmänkin, ja ihan meinasi itku päästä, kun olin niin onnellinen niiden selvittyä.

Täytyy kyllä kiittää erittäin rakasta ystävääni, Miraa, siitä, että on jaksanut olla tukena, kuunnella ja kestää kiukuttelut. On ollut pää niin syvällä omassa perseessä, etten ole tältä kaikelta nillittämiseltä muuta nähnyt, mutta siinä se vain on, ihminen jolle lahjoitin "toisen puolen sydämestäni" ♥
#bestfuckingbitches #justhalfofmyheart

Näillä mietteillä hitoksee hyvää sunnuntaita ja alkavaa ens viikkoa 😚 <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti