Itsetunnon loukussa

Kattelin itteäni eilen peilistä, ja järkytyin. Itsetunto on muutenkin taas aivan nollissa vaikka muuten tämänkertainen masennuskausi alkaakin helpottaa. En ole jaksanut pitää huolta itsestäni ollenkaan, vaan laiminlyönyt kaiken, hyvä kun suihkussa olen jaksanut käydä, en aina sitäkään. 

Hiuksia en ole värjännyt pitkiin aikoihin, ja sen ovat näköisetkin. Vanha väri on jo kulunut pois, ja hiukset ovat saaneet oman värinsä takaisin, joka on, no, ei minkään värinen. Maantien varinen sitä kait eniten kuvastaa. Ja ne harmaat hiukset. Siis mitä?? Ikää ei ole vielä edes kolmeakymmentä, ja päässä kasvaa aivan hopeanharmaita hiuksia?! No, ompahan edes hiukset.

+20kg sitten

Lihonnutkin olen, koska ruoka tuntuu taas maistuvan, vähän liikaakin. Minähän pudotin painoa 20kg, joista ONNEKSI vain 5kg on tullut takaisin vaa'an mukaan. Posket on pyöreät kuin joulupossulla. Lenkillekkään en ole saanut itseäni raahattua. Keväällä sentään kävin jonkin verran uimahallissa, mutta nyt on sekin jäänyt. Ei vain jaksa. Tai ole olevinaan aikaa. Tai jotain. Mitä näitä tekosyitä nyt onkaan. Pitäisi saada taas itseään niskasta kiinni ja alkaa tekemään jotain itsensä eteen.

Tarvitsen vaan jonkun joka potkii perseelle, että nyt akka ihan oikeasti. Eikä vaan kerran sano asiasta, vaan jonkun joka oikeasti raahaisi minut vaikka sinne lenkille.

Aikanaan olin siinä pisteessä itsetuntoni kanssa, etten voinut enää liikkua kotonta mihinkään jos ei ollut aivan PAKKO. Kaupassakaan en tahtonut käydä, kun muut ihmiset näkevät ja tuijottavat, että mitä tuokin täällä tekee, menis kotiinsa. Siihen en halua enää IKINÄ, vaikka sinne suuntaan ollaankin taas menossa. Tällä kertaa yritän itse taistella kynsin hampain vastaan.

Se vaikuttaa vielä tänäkin päivänä, vaikkei läheskään yhtä pahana. En voi mukamas mennä lenkkeilemään mihinkään julkiselle paikalle, vaan tyyliin pururadalle, jossa ei ole niin paljon muita ihmisiä, ettei kukaan vaan nää ja ajattele, että "mitähä tuoki läski mukamas yrittää". Siinä olen yrittänyt rohkaistua ja muutaman kerran olen käynytkin tiellä juoksemassa, vaikka koko ajan jonkun tullessa vastaan alkaa ahistaa ja haluaisin vajota maan alle. 

Itsetunto tai sen puuttuminen on kyllä yksi suurimpia helvettejä. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman itsetunto-ongelmia. Se tunne, ettet sinä ole mitään tai minkään arvoinen, on hyvinkin joka päiväistä. Kaikki on vaan oman pään sisällä, tiedän sen kyllä, mutta kun se on helppoa tuudittautua siihen tunteeseen. Eihän kukaan voi oikeasti välittää ja kaikille olen vain taakka, tai häiritsen tai jotain. Huoh. "Taas tuo angstaa". No joo, niin teen, mutta en mahda sille tunteelle mitään, vaikka kuinka yritän tapella vastaan ja ns. haistattaa pitkät arvostelijoille sun muille. 

Olen aina ollut erilainen kuin muut. Niin luonteeltani kuin ulkonäöltäni, koska olen pitkä, ollut aina, ja paksu :D 

Haluaisin päästä jälleen siihen olotilaan, jossa olin silloin kun sen 20kg olin pudottanut. Se tunne oli hyvä, ja silloin oikeasti haistatin kaikille niille jotka yrittivät minua latistaa ja arvostella. Arvostella toki saa, mutta negatiivisessa mielessä on eri asia. Silloin olin onnellinen, olin olevinani erittäin sinut itseni kanssa, nyt se on hävinnyt.

Olen naureskellut, että minulla on kaksi persoonaa, Hellu ja Helviira. Hellu on se kiltti ja rauhallinen, "anteeksi että olen olemassa"-tyyppi ja Helviira... No, se onkin sitten ihan kaikkea muuta :D Helviirasta tykkään, vaikka se aika räväkkä ja vauhdikas onkin, mutta se alkaa hävitä taka-alalle pelkästään tämän itsetuntoasian takia. 

Täytyy kyllä myöntää, etten minä aivan arvoton ole. Joskus kouluaikoina kyllä, en kuulunut mihinkään enkä ollut mitään, se tehtiin kyllä selväksi, mutta nykyään.... Erään hyvän ystäväni ansiosta, joka on minut vienyt ns. piireihin ja pitänyt minun puoliani, minua nykyisin arvostetaan ja minulla on paikka mihin kuulun. Kiitos hänelle siitä <3 

Joku päivä vielä nousen täältä, ja voin vannoa, ettei sen jälkeen ylitseni kävele enää kukaan. Se päivä ei ole tänään, ei varmasti vielä huomennakaan, mutta se tulee vielä, siihen haluan uskoa.