Rutiinin kello kaulassa

Jostain syystä uudet asiat pelottavat. Niihin on vaikea tarttua kiinni ja välttelenkin niitä viimeiseen asti vain huomatakseni sen olleen pikku juttu. Tavallaan kaiken pitäisi noudattaa tiettyä kaavaa, mennä suht samalla mallilla, tai sen jälkeen menee kaikki ihan sekaisin. Tätä vähän avasinkin jo adhd-tekstissäni. Toisaalta taas rutiinit ja aina samana toistuvat asiat saavat minut tympääntymään ja kyllästymään hetkessä. Koita siinä elää itsesi kanssa :D 

Olen lähihoitaja vanhusten parissa. Kaikki menee hyvin niin kauan, kun pysytään tietyssä päivärytmissä, tietyissä rutiineissa. Annas olla, jos minun pitäisi lähteä vaikka terveyskeskuskäynnille asukkaan kanssa, tulee samantien hirveä ahdistuksen ja pelon tunne, en osaa, en pysty, APUA! Tottakai pystyn työssäni toimimaan, en sitä tarkoita, mutta se tunne mikä siitä itselle tulee, kun joutuu lähtemään tutusta ja turvallisesta ympäristöstä muualle, muiden, tuntemattomien ihmisten pariin. Loppujen lopuksi se kun on kuitenkin vain ihan turhaa stressaamista, kun asiat menevät hyvin, mutta kun sen vian ei tarvitse olla iso kun se on päässä :D 

Sama homma on tällä hetkellä kun minun pitäisi aloittaa Concertta. Kyseessä on siis ADHD-lääkitys, jota olen yrittänyt välttää. Ihan jo pelkästään juuri siksi, koska se on jotai uutta, täysin uusi tilanne, ja koska en voi sitä tilannetta hallita, niin se ahdistaa. Huomenna olisi mtpa:lla keskusteltava, josko sittenkin se aloitettaisi. Tähän saakka olen siitä kieltäynyt monesti, vaikka ovatkin sitä vaihtoehtoa tarjonneet. Ehkä kaikkein eniten siinä minua pelottaa se, että muuttaako se minua joksikin toiseksi tai osaanko elää jos elämäni ja pääni ei olekkaan enään yhtä lailla täynnä "tuttua ja turvallista" kaaosta kuin nyt mitä se on. Koska sitä se nimenomaan tällä hetkellä on, enkä pysty enää kontrolloimaan itseäni. 

Olen huomannut myös vanhemmassa pojassa samoja piirteitä. Jos on joku uusi asia, ihminen, tapahtuma tms. hän jännittää ihan hirveästi ja se purkautuu sillä, ettei hän suostu tekemään mitään ja temppuilee. Vasta kävimme kouluterveydenhoitajalla 6v. tarkistuksessa, ja sehän meni ihan lekkeriksi koko reissu, koska niin

täti kuin paikkakin oli uusia. 

Toisaalta olen myös hyvin 
yllytyshullu. Ei tarvita kuin pari pientä sanaa; "et uskalla", niin se on menoa. Oli se sitten typerää tai ei, mutta silloin mennään. Silloinkin stressaan todella paljon sitä uutta, mutta en voi jättää tekemättäkään, koska sehän nyt ei vaan sovi, että minä olen se, jolla menee pupu pöksyyn. Kai se jonkin sortin egokysymystä on sekin. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, kivaa viikonalkua! :)