Eniten vituttaa kaikki

Nyt on todellakin sellainen olotila, että pakko päästä tekemään vitutus-listaa. Osa on jopa ehkä pilke silmäkulmassa kirjoitettu, ymmärrys on lukijan vastuulla. 

Miuta vituttaa tää minun kaula. 
Vituttaa leikkaushaavan paha tulehtuminen. 
Vituttaa antibioottikuuri. 
Miuta vituttaa myös se, et jos kuuri ei pure huomiseen mennessä, joudun osastolle. 
Vituttaa tää jatkuva kipu. 
Vituttaa kiskoo jatkuvasti kipulääkkeitä.
Vituttaa myös, että koska miuta koskee koko ajan, oon ihan ihmishirviö muille. 
Vituttaa et miks miut on ylipäätänsä herätetty siitä nukutuksesta, tää kaikki paska olis jääny kokematta. 

Vituttaa olla kiukkunen.  
Vituttaa nii kovi et itkettää. 
Vituttaa et itkettää. 

Vituttaa ku en oo nukkunu ke-to välisen yön jälkeen yhtää. 
Ja varsinkin se vituttaa, ku J:llä soi aamulla kello 75tuhatta kertaa, ja toine kääntää vaa kylkee. Varsinkaan ku et ite oo saanu nukuttua. Seuraavalla kerralla lentää ikkunasta pihalle. Ukko sekä puhelin.
Vituttaa se hiton ärsyttävä pimputus siinä. 
Torkutus vituttaa. 
Vituttaa, ku valehtelin aiemmi. Oonha mie nukkunu. La-su välisenä yönä nukuin 3-5 välillä KAKSI tuntia. 

Vituttaa se et vituttaa. 
Vituttaa tehä tällästä listaa. 
Vituttaa olla tekemättä ku sit ei pääse purkamaan. 

Sohvaki nitisee ja paukkuu. 
Kaula haisee nii pahalle et itseä oksettaa. 
Hyvä pyyhekki piti heittää tänää roskii.
Tabletilla on iha hiton ärsyttävää kirjoittaa ku se kirjoittelee puolet omiaan ja toisen puolen keksii omia sanoja. 
Poikiaki on ikävä, mut nyt just en ehkä kykene niitten kanssa touhuamaan. 
Naispuoliset, itsekkäät eksät vituttaa. 
Vituttaa ko alkaa just väsyttää tosi kovi, ja ajatus sängyssä pelkästä pyörimisestä saa kierrokset nousemaan saman tien. 
Ei auta, antibioottia naamaa ja pakko lähtee yrittämään. Tai pyörimään. Huomenna ollaan taas viisaampia ja toivon mukaan vähä tää vitutuski helpottanut. 

Mansikkarahkakakku

Pitkästä aikaa tulee laitettua leipomisjuttujakin, kun sattu J:n pojan synttärit tilemaan eteen. Rahaa ei juurikaan ole, joten tarjoilut jäi vähäisiksi, muttei vieraitakaan ollut pyydetty kuin kourallinen niin riittivät oikein hyvin. 

Pitkän aikaa sain miettiä pääni puhki, mitä ihmettä oikein teen, kun kaiken täytyy olla gluteenitonta sekä maidotonta. Meinasikin kaupassa tulla J:n kanssa jo sanomista, kun vihdoin löyty gluteeniton tuote, mutta se ei ollutkaan maidoton ja toisinpäin. Löytyihän sieltä sitten lopulta, ja miun mielestä ihan kohtuu onnistuneet tarjoilutkin. 

Selailin Ranteita myöjen taikinasa - blogia, kun sieltä löytyy todella hyviä gluteenittomia ohjeita, ja löysinkin erään rahkakakun ohjeen, jota sovelsin omasta takaa ihan jonkin verran. 

Ylläolevasta ohjeesta poiketen laitoin pohjaan 300g maidottomia ja gluteenittomia täytekeksejä täytteineen,jotka ovat maultaan kuin dominoita ja puolikkaan sijasta koko purkillisen bonaa (tai pilttia tms.), makuna persikka ja banaani. Pohjasta tuli hyvä, eikä ollenkaan liian löysä. 

En myöskään laittanut ohjeen mukaisesti tomusokeria vuoan reunoille, vaan jätin sen pois. 

Täytteen kohdalla joutui miettimään enemmän, sillä kaikki maidottomat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Käytin siis Kaslinkin Aito kauravispiä (valitettavasti kerkesin purkin heittämään roskiin ennen kuvausta, joten linkin takaa löytyy) sekä Alpron Go On mansikkarahkaa

vispikerman ja rahkan sijasta, samoja määriä käyttäen. Korvasin fariinisokerin tavallisella sokerilla, kun se unohtu kaupasta ostaa. Mansikatkin unohdettiin ottaa sulamaan, joten niitä ei väliin tullut, vain päälle. Leksa auttoi kakun teossa ja Leevi koristelussa. 

Täytyy kyllä myöntää, että vaikka itse sanonkin, kakusta tuli hyvä, vaikken ole liivatetta jauheena käyttänytkään aiemmin, vain levyinä. Hyvin hyytyi ja kesti kasassa sekä maistui vieraille. 

Alunperin oli tarkoitus tehdä myös kanapiirakkaa, mutta J:n käytyä kiireessä kaupassa, oli ottavinaan grillimaustetta (otti siitä hyllystä missä piti olla), mutta ottikin jotain Masala-maustetta, ja oli sitä kerennyt kanoihin heittämään, joten ensin vedet silmistä valuen ja tukehduttuani, kanat ottivat lentoa roskiin. Ei oikein kaneli ja neilikka käynyt kanan kanssa yhteen :D Tarvikeaineet olivat vähissä, ja yritin miettiä, että mitäs sitten keksitään, löysin gluteenittoman marjapiirakan ohjeen. Pohjaan käytin gluteenittomia kaurajauhoja sekä Juustoportin kauramaitoa, ja tuli oikein hyvä ja kuohkea piirakka. Marjoina käytin karviaisia, kun niitä sattui pakkasessa olemaan. Päälle vielä vaniljakastiketta, joka kruunasi piirakan. 

What's your superpower?

Rupesin tossa yks päivä miettimään ja kattelemaan vanhoja kuvia ja aika järkyttävää kateltavaa. Ihan jo senkin takia, että on 20kg enemmän painoa, mutta noin niinkuin muutenkin. Kuvista heijastuu todellakin, että hyvinvointini on vaakalaudalla, ja nyt ei puhuta krapulasta. 

Otetaan esimerkiksi minun häät vuodelta 2012. Päivä, jolloin morsiammen pitäisi olla onnellisimmillaan. Näyttääkö tämä ihminen siltä, että olisi onnellinen? Minusta ei. Ei aitoa hymyä, silmät huutavat apua jota ei tule. Ja edelleen, ei ole J:stä johtuvaa, tuolloin minulla oli erittäin huono olla, ja sainkin diagnoosin keskivaikea masennus. 

 

Seuraava kuva on otettu 2017 elokuussa. Ei vieläkään näytä hyvältä.

23.2.2018 alkaa jo pikku hiljaa helpottamaan, kun sain ison kiven pois sydämeltä. TUona päivänä en tiennyt miten päin olisin ollut, niin paljon helpotti. 

Ja siitä ollaankin päästy tähän ❤️↓

 

Aika iso muutos mun mielestä, niin fyysisesti kuin henkisestikin :) 

Once In a lifetime you meet someone Who changes everything

Lueskelin noita edellisiä tekstejä, ja tuntuu menevän ajatukset aika samalla kaavalla, mutta antaa mennä vaan 😄 Enköhän kohta keksi jotain uuttakin puheenaihetta.

Välillä tulee mietittyä, että mitäs jos en olisi tavannut tiettyjä ihmisiä elämässäni, olisiko asiat paremmin? Olisinko vielä naimisissa, se melkeen (palaneen) pullantuoksuinen perheenäiti? Asuisinko vielä omistusasunnossa oman pikku perheeni kanssa? Olisiko elämä onnellista ja seesteistä?

Ei, ei olisi, enkä olisi, sillä niinä vuosina unohdin täysin oman itseni ja sen, kuka tai mikä oikeasti olen. Minusta muotoutui vain joku "muottiin sopiva", mutta se oli kaukana itsestäni, haamu. En ole sellainen ja se kulutti voimavaroja -110%. Nämä "tietyt ihmiset" saivat minut muistamaan/löytämään sen vanhan, OIKEAN Hellun sieltä syvältä, jonne se oli hautautunut. Alkoi löytymään voimaa jaksaa eteenpäin, alkoi löytyä toisella tavalla elämäniloa.

Tällä hetkellä parisuhteessa ollessani pelkään sitä, että kadotan taas itseni täysin, varsinkin jos tulee normaaleja muutoksia, joita parisuhteessa ollessa yleensä tulee väistämättä eteen, ennemmin tai myöhemmin. Tuleeko minusta jälleen se sama haamu? Vai onnistunko tällä kertaa paremmin kun tiedostan asian? Ei voi tietää, aika näyttää, enkä sitä juurikaan stressaa, vaikka takaraivossa naputtaa kyllä. Virheistäkin voi oppia, mutta onko nämä ne virheet joista olen tällä kertaa oppinut vai vaaditaanko muutama uusinta, että menee perille?

Oman itsensä kadottaminen on aika mielenkiintoista. Se hiipii salakavalasti, pikkuhiljaa, huomaamatta, sitä ei itse edes tajua ennenkuin on usein liian myöhäistä. Siitä johtuen olen yrittänyt painottaa muillekkin, että tehkää niin kuin hyvältä tuntuu. Jos joku asia tuntuu pahalta, se EI SILLOIN KANNATA. Esim. jos parisuhteessa molemmilla on huono olla, eikä mikään auta, miksi väkisin jatkaa? Se ei palvele ketään, varsinkaan sinua itseäsi ja kostautuu jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin. Tai vaikka työpaikassa.

Eli toisin sanoen olen kiitollinen näille ihmisille, jotka herättivät minut, ja toivat "takaisin elämään". Ilman heitä en seisoisi tässä pisteessä pää pystyssä jossa olen nyt. He tietävät sen kyllä itse, vaikken sitä aina osaakkaan sanoa.

Everything I Am, You Helped Me to Be

Pitkästä aikaa (moneen moneen vuoteen) on tunne, että olen vihdoin täysin oma itseni. En ole enää hukassa, niinkuin olen ollut, tuntuu, että olisin vihdoin löytänyt paikkani maailmassa, ja tätä tunnetta on ollut jo useamman viikkoa. Takapakkia tulee toki välillä, niinkuin muutenkin normaalisti elämässä tulee, mutta niistä selvitään, niistä päästään yli. 

Innostuin taas hetkellisesti käymään lenkkeilemässä. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, se innostus kestää viikon ja lopahtaa siihen 😃 Kävin ostamassa itselleni ihan juoksupökät ja -paidan, kengät pitäisi vielä saada hommattua. 

Tänään käydessäni juoksemassa, mietiskelin sitä, miten paljon olen oikeasti vuodessa muuttunut. Muutenkin, kuin pudottanut painoa tai miten jaksan juosta pidempään. Henkisesti nimittäin. Vuosi sitten en voinut kuvitellakkaan lähteväni päivänvalossa lenkkeilemään, saati ihmisten näkyville. Aina piti odottaa, että on pimeää, tai mennä johonkin syrjään missä ei liiku muita ihmisiä, ettei kukaan vain näe, miten läski yrittää epätoivoisesti äheltää. Ei toimi tänä päivänä. Keskellä päivää, ihmisten ilmoilla ja kadulla 💪 Jos jotakuta häiritsee, antaa häiritä, voin näyttää vaikka persettä perään, että siinä on, ihaile sitä. Aika voittajafiilis, täytyy kyllä sanoa. 

Olen myös muutenkin paljon itsevarmempi kuin ennen. En halua pukeutua säkkiin, enkä piiloudu kotiin neljän seinän sisälle. Menen ja olen, teen niinkuin tykkään. Seison selkä suorana. En juokse pelkkää ajatusta karkuun, että joku näkee. Nähkööt. Kauhistelkoot. Saakoot traumoja. Mutta minä olen tässä ja minä riitän. Minä kelpaan. Olen oma itseni. Mulla on hyvä olla, varsinkin henkisesti. Mä olen vahva. Ja selviän mistä vaan. 

Ai mitäkö mulle on tapahtunut? Muuta ei tarvittu, kuin että päätin alkaa elää itselleni. Poistin myrkylliset ihmiset ja asiat elämästä, mikä onkin ollut suurin tekijä. Löysin ihmisen niiden myrkkyjen tilalle, joka jaksaa tukea ja olla läsnä, ja varsinkin rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Ennen kaikkea, hyväksyy minut. Elän päivän kerrallaan, en turhaan murehdi huomista. Yritän unohtaa ja sulkea mielestäni muiden ihmisten puheet (ei ole helppoa kyllä). Näillä pääsee jo aika pitkälle, loppu on itsestä kiinni 💋😘💪

Mun koti ei oo täällä

Jostain syystä viime aikoina on taas tullut hirveä vietti muuttaa. Siis ihan nyt alkuun, vihaan muuttamista todella paljon, en millään tavalla nauti siitä. Nyt on alkanut taas maa polttaa jalkojen alla ja pitäisi päästä "jonnekkin muualle". Olen kuin mustalainen joka vaihtaa paikasta toiseen, viettäen kiertävää elämää (ihan nyt ketään millään tavalla loukkaamatta!),paikoilleen jääminen on kamalaa. Ehkä se johtuu siitä, ettei minulla ole ollut "kotia" moneen maailman vuoteen. En edes muista milloin viimeksi olisin jossain ollut "kotona". Omakin tekisi mieli ostaa, muttei se ole mahdollista kun
 a) en saa lainaa
b) Mitä jos sekään ei ole sitten koti ja alkaa kyllästyttää?

And it's me.... 

Jostain syystä se maaginen aika on vuosi, kun alkaa polttelemaan siirtyminen muualle. Tässä olen asunut kohta kaksi vuotta, ja viimeisen vuoden on jatkuvasti käynyt mielessä taas muualle jatkaminen.

Loppujen lopuksi tämä on aika stressaavaa kun ei sitä kotia ole ja missään ei ole hyvä olla. Kuitenkin tykkään tästä asunnosta kun on tilaa ja pihaa, mutta silti, lähtövietti on valtava. Jossain vaiheessa se muuttuu niin painavaksi, että alkaa ahdistaa,ja siihen ahdistukseen ei auta muu, kuin lähteminen.  Joku joskus ehdotti, että kun vaihtaa järjestystä, niin se auttaisi lähtöhaluihin kun on jotain "uutta". Juu ei auta, kokeiltu on 🙄

Ehkä nyt jään kuitenkin niitä asuntoja katselemaan, ja mietin seuraavaa kirjoitusta, joka on ehkä hyvinkin painavaa ja kipeetä asiaa, jos saan sen päässäni muotoiltua julkaisukelpoiseksi. Hyvät viikonloput kaikille 😘

It's going To be Hard. But Hard is not impossible.

Eksät. Nuo ihanat, kamalat eksät. Jokaisella niitä on, poislukien ne harvat onnelliset, jotka ovat aloittaneet lapsena seurustelemaan ja ovat edelleenkin yhdessä. On hyviä eksiä ja on huonoja, ja ihan täysin oma lukunsa ovat katkeroituneet eksät. 

Siitä pääsenkin aiheeseen, joka tällä hetkellä itseäni ärsyttää suunnattomasti, kun ollaan niin katkeroituneita erosta (vaikka olisi itse halunnut erota), niin miksi pitää yrittää hankaloittaa toisen elämää? Varsinkin jos toisella on uusi, niin silloin yritetään tehdä kaikkensa, että saadaan lyötyä kiilaa väliin, ns. kapuloita rattaisiin. Jos vielä haikaillaan toisen perään, niin luuleeko sitä sillä keinolla saavansa toisen takaisin, että on mahdollisimman hankala? En vain näe, mitä sillä voitetaan, mistään suunnasta. Ihmisistä tuntuu tulevan aivan hirviöitä eron myötä. 

Miksi ei voi olla iloinen toisen puolesta? Ketään kun ei voi omistaa, niin eihän sitä toista voi vain pitää varalla, heitänpä ensin pihalle, ai nyt sillä on uusi, haluanpa takaisin koska tuo on minun 😳 Se. Ei. Vaan. Mene. Niin. Ei todellakaan! Toisella ihmisellä ei voi leikkiä (tai ainahan sitä voi, mutta.....) ja pompotella miten itse haluaa. Itse olen siinä suhteessa hyvinkin erilainen, koska olisin todella iloinen jos minun entiseni  löytäisi uuden, olisin onnellinen hänen puolestaan. 

Ja varsinkin jos pariskunnalla jotka eroaa, on yhteisiä lapsia, siinä onkin helvetti valmis samantien. Lapsilla on helppo pelata ja kiristää toista vanhempaa "jos et tee näin, et näe lasta/en hae lasta" 😣 ai jumavitunlauta! Ne lapset eivät ole mitään pelinappuloita joilla pelata toista vanhempaa vastaan! Ei ikinä! Itse olen sen verran onnellisessa asemassa, että me olemme saaneet sovittua ilman riitoja poikien olemiset ja haut, eikä tarvitse tapella siitä, että jos toinen ei tee niin tai näin, niin passaa tulee muksujen kautta. Vierestä olenkin joutunut seuraamaan useampaa eronnutta pariskuntaa, joissa toinen vanhemmista kiristää toista lapsen kustannuksella tai tekee jotain muuta paskaa lapsen kautta. Se on ihan hirveää katseltavaa. Ja säälittävää, todella. Kun ei enää muuta keinoa keksitä toisen hallitsemiseen. Mun arvostus niitä ihmisiä kohtaan laskee kyllä täysin, jotka alkavat lasten kustannuksella pelaamaan. Näen punaista enkä voi sietää yhtään, samantien hirttää kiinni. Se kertoo vain siitä, ettei niistä lapsista oikeasti välitetä.  Ne pienet ihanat (ja raivostuttavat 😂❤️) ihmeet ovat täysin syyttömiä vanhempien ongelmiin, ja joutuvat välillä kantamaan hirveän isoa taakkaa, kun rakastavat molempia, eivätkä halua kummallekkaan pahaa mieltä aiheuttaa. Lapsien täytyy saada olla lapsia, ei vanhempien välisiä pelinappuloita. Piste! 

Nyt lopetan tämän avautumisen ja alan valmistautumaan tähän uuteen viikkoon huomattavasti paremmalla draivilla. Varsinkin kun on joku kenen kanssa sitä viikkoa jatkaa ❤️