tiistai 30. toukokuuta 2017

Persikka-mustikkakakku

Meidän pitää töissä yövuoroissa leipoa mummoille jotain kahvin kanssa, ja miulla alko tulla jo vähä kiire,et mitä teen, ni etin hakusanalla "helppo ja nopea leivonnainen", jolloin tämä tuli vastaan Soppa365 sivustolta. Sen sivuston mukaan tähän tulisi nektariinia, mutta koska meillä ei sellaisia ollut, laitoin ihan vaan purkkipersikoita ja viipaloin ne.


AINEKSET

3½dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1dl kookoshiutaleita
1tl leivinjauhetta
2 munaa
1dl maustamatonta jogurttia
½dl rypsiöljyä

Päälle:
Purkkipersikoita viipaloituna
1dl mustikoita
1rkl sokeria




Voitele irtopohjavuoka voilla tai öljyllä hyvin. Mittaa kuivat aineet vuokaan ja sekoita hyvin. Lisää munat, jogurtti ja rasva, sekoita tasaiseksi. Viipaloi persikat. Laita persikat, mustikat sekä sokeri ripotellen kakun päälle. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 45-50min. Anna kakun jäähtyä ja irroita vuoasta.


Maku oli ihan ok, mutta seuraavalla kerralla pitää laittaa enemmin nestettä tms, sillä kakusta tuli aika kuivaa. 

Gluteeniton pannari

Terppa taas! 
Katotaahan joskos nyt saisin taas hetkeksi blogin heräteltyä henkiin, ei näköjään ole kolmeen vuoteen tullut kirjoiteltua. 

Jonkun verran tullut töissä ja kotona tehtyä kaikenlaisia leipomuksia, ja ainakin niitä nyt tänne meinasin alkaa laittelemaan.

Meillä ruokavalioon kuuluu nykyisin yksi keliaakikko, joten tuli tässä yhtenä päivänä tehtyä gluteenitonta pannaria. Ohje on otettu "kotikokin" sivuilta.

Ainekset:


7 dl maitoa
3 kpl munia
4 dl vaaleaa Semper jauhoseosta (gl)
1½ dl sokeria
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
100 g margariinia


Sekoita kaikki ainekset keskenään. Jos gluteeniton kaura ei sovi (niinkuin meillä ei enää sekään käy), niin sen voi jättää pois. Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa 30min. 



Ihan tosi hyvää tuli, ja kun lisukkeeksi laittoi vielä mansikkahilloa, niin ai että :) Pellillinen hävisi hetkessä. 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Viimeinen paketti

Saatiin viimeinen SKY paketti viime sunnuntaina, en vaan ole aikaisemmin kerennyt kirjottamaan, kun on kaikki aika mennyt Leevin 3v. synttäreitä järjestellessä joita huomenna vietellään. 

Pahoittelen huonoa kuvaa
Aivan ihanat kirjat tulivat taas paketista, junakirjaa onkin jo monena iltana luettu, kun siinä on useampi satu :) Mukana oli myös formulakortti, ja se on ollut kanssa suuressa suosiossa, sitä on pitänyt monelle esitellä. Kiitos Peikkopoika <3

Laitan tähän nyt vielä, jos ei tuolta kommenteista käy ilmi, että kaikkien kierrosten paketit joissa ollaan oltu mukana ovat olleet todella ihania, ei kannata kenenkään ajatella,etteikö jostain tykättäisi :) 

Huomaa kyllä, ettei nykypäivän postiin ole luottamista pätkän vertaa. Leevin lähettämä SKY-paketti vietiin postiin 2 viikkoa sitten torstaina, laitoin vielä ykkösluokassa, että olisi maanantaina 31 päivä perillä, vaan eipä ole VIELÄKÄÄN paketti mennyt perille :O Ja kun on kirjeenä laitettu, ei sitä voi mitenkään edes jäljittää :( Laitan maanantaina uuden paketin, ettei Leevin pari jää kokonaan ilman, vaikkei se minun vikani olekkaan, että posti hukannut, mutta ei se myöskään Leevin parin vika ole, ettei ole mennyt perille. Toivotaan, että se paketti jopa menisi :/ 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kirjapaketti 2 tiskirätin kera

SKY-paketti nr. 2 saapui, ja juuri sopivasti päikkäreille. Leevin ilme kirkastu oikee kunnolla, ja henkäs "Leevi haluaa lukea!" kun Tuomas Veturi-kirjan näki :) Toisestakin kyllä tykätään, mutta koska kerkesi Tuomaksen nähdä ja se on kova sana, ei enää mikään muu just sillä hetkellä sattunu kiinnostamaan. Eipä oo kovin useesti päikkäreille käydessä ihan noin helpolla saanu vaippaa laitettua, niinkun nyt, kun luvattiin lukea Tuomasta "päikkärisaduksi" :) Kiitos paljon Sky!
J on joutunut joka ikinen ilta lukemaan Leeville iltasaduksi vastaavanlaista kirjaa Puuha Petestä, jos nyt saisi välillä vähän vaihteluakin ;)

Sain myös tässä joku aika sitten Qaws:lta pari hänen itsetekemäänsä tiskirättiä kokeiluun, kun pohdin,että miten ne toimivat käytännössä. Tänään oli ekaa kertaa kokeilussa, ja ihan hyvältä vaikutti :) Kiitos Qaws!
En tiedä saako kuvasta selvän, mutta rättiin on tehty neljä tähtikuviota :)

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kirjapakettia jälleen

Jälleen kerran Leevi osallistui Salainen KirjaYstävä-kierrokselle,ja ensimmäinen paketti onkin saapunut. Leevi tykkäsi kirjasta todella paljon, ja korttikin oli mieluisa. Näinköhän tänä iltana luetaan iltasaduksi jotai muuta kun Puuha Peteä? ;) Kiitos SKY <3



Mie en oo viimeaikoina oikee jaksanu täällä hirveesti aikaa viettää,sen takia ei oo tullut päivityksiä, enkä oikein oo käynyt kommentoimassa muiden blogeja, on aika pitkälti kiirettä pitänyt poikien kanssa. Ja sitten kun vihdoin sen pienen tauon saa, niin en ole enää jaksanut blogia kirjottelemaan. Kiirettä on myös pitänyt, kun meillä on ollut viimeiset kolme viikkoa keittiön lattiaremppa päällä, joka nyt alkaa olla seinälistoja (tai mitkä lie) vaille valmis.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Ruttutonttu

Tullut tässä taas hiljaiseloa vieteltyä, mutta nyt miulla on ollu ihan hyvä syy. Meille syntyi 10.12 uusi tulokas perheeseen, pieni suuri ruttutonttu vehkeitten kera :) Pituutta tällä murusella oli 52cm ja  painoa 4,3kg. 

Käytiin eilen neuvolassa, ja melkein on syntymäpaino saavutettu, aika hyvin viikossa (sairaalasta lähtiessä oli 4,1kg ja eilen neuvolan puntari näytti 4,2kg). Isovelikin on vaihtelevalla menestyksellä ollut iloinen pikkuveljestään ja kovasti haluaisi olla hoitamassa (paitsi silloin kuin veli huutaa :D :D )
Ruttutonttu 11 tuntia

Tässä vielä kummitytölle tehty 3D-synttärikortti, joka ei mennyt niinkun Strömsössä. Nuo ääriviivatarrat on yllättävän vaikeita käsitellä, kun ne menee niin helposti ruttuun ja tarrautuu kiinni mihin sattuu, siksi nämäkin ovat vähän miten sattuu :/


maanantai 11. marraskuuta 2013

Isänpäivä

Sunnuntaina vietettiin isänpäivää, niinkuin varmasti monessa muussakin kodissa. Ja ne keille se on vain päivä muiden joukossa, toivottavasti oli kuitenkin mukava sellainen :)

En jaksanut käydä mitään leipomaan, kun kuitenkin oltiin mummille menossa kahville, mutta eipä J niitä kaivannutkaan. Olin jo aikaisemmin ostanut uuden puhelimen lahjaksi, kun entinen oli vähän... No, huono kaikin puolin. Ajattelin, etten osta enää mitään muuta, mutta sitten sattuikin Woodparkista (elämysmyymälä ABC:llä) silmään pakkaus, jossa oli pyyhe ja sukat. Sukista en saanut kuvaan, ne hävisi saman tien jalkaan, ja ovat nyt jo pyykkikorissa, mutta ovat samaa sarjaa pyyhkeen kanssa.


 Leevi oli tehnyt tarhassa kortin, sekä sitten mamman kanssa askarrellut vielä kotona toisen, kovasti oli pidettyjä molemmat.
Mamman kanssa askarreltu

Tarhassa tehty. Jos joku ei saa selvää, niin kuvassa on iskä keittämässä puuroa :)
Tein itsekin yhden kortin, ukille. 
Kortti on yhdistetty isänpäivä sekä hääpäiväkortti, mummilla ja ukilla kun sattuu sellainenkin tässä isänpäivän tienoilla olemaan :)