Smile, happiness looks gorgeus on you

Aurinko paistaa. Olo on helpottunut. Ihan kun iso kivi olis vierähtäny sydämeltä. Asiat selviää ja järjestyy. Vai järjestyykö sittenkään? Toivoa sopii. Pelottaa jos ei selviäkkään, vaan tulee haukattua hatullinen paskaa. Pakko silti yrittää. 

Olen koko viikon ollut erittäin hyvällä tuulella. En tiedä miten päin olisin. Tekisi mieli pomppia pitkin ja poikin ja kiljua riemusta. Ei ole viimeisen kuukauden (yli!) aikana paljon ilon aiheita näkynyt, ahdistus on ollut suunnaton. Mutta nyt... Nyt näkyy valoa tunnelin päästä. Ehkä selviän sittenkin. 

Viime viikonloppuna selvisi monta eri asiaa. Olo helpottui huomattavasti jo siitä, että sain vihdoin ja viimein sanottua (vaikkakin viesteillä, mutta silti) mitä minulla oli sanottavana, painamassa sydäntäni. Tilanne ei varsinaisesti mihinkään muutu, mutta se, että sain ne sanat vihdoin ulos, helpotti ihan todella paljon. Minulla on ollut aina todella kovia vaikeuksia puhua asioista, helpompi lakaista maton alle, ja märehtiä yksinään, kasvattaa sitä asiaa. Kirjoittamalla saan ne EHKÄ paremmin ulos. Mutta kun ei mukamas aina kehtaisi sanoa, vaikka yleensä sanonkin sitten sellaisia asioita ääneen, mistä olisi voinut olla hiljaa. Mutta nyt, nyt ne on "sanottu" eikä enää padottu, ja tuntuu kuin olisin uusi ihminen, varsinkin verrattuna koko viimeiseen kuukauteen. 

Tein myös todella suuria päätöksiä ylipäätänsä koko elämän suhteen. Selvinnee myöhemmin, kun se on ajankohtaista, nyt vielä "hyssyttelen". Sen päätöksen teko vasta helpottikin oloani, vielä enemmän kuin yllä oleva avautuminen. Tuntuu kuin olisi oikeasti joku ottanut ison kiven sydämen päältä pois, ei ahdista enää. Enää olisi se vaikein homma edessä, asian toteuttaminen. Perjantaina selvittelin asioita enemmänkin, ja ihan meinasi itku päästä, kun olin niin onnellinen niiden selvittyä.

Täytyy kyllä kiittää erittäin rakasta ystävääni, Miraa, siitä, että on jaksanut olla tukena, kuunnella ja kestää kiukuttelut. On ollut pää niin syvällä omassa perseessä, etten ole tältä kaikelta nillittämiseltä muuta nähnyt, mutta siinä se vain on, ihminen jolle lahjoitin "toisen puolen sydämestäni" ♥

#bestfuckingbitches #justhalfofmyheart

Näillä mietteillä hitoksee hyvää sunnuntaita ja alkavaa ens viikkoa 😚 <3 

Laiska, tyhmä ja saamaton

Oon viime aikoina ollut ihan todella saamaton kaiken suhteen, en saa mitään aikaiseksi, edes otettua yhteyttä kavereihin, saati että saisin itseni käymään kenelläkään. Tätä on ollut jo jonkin aikaa, kuuluu kuulemma taudinkuvaan 😊 

Tiedä sitten, onko kevään tulolla vaikutusta asiaan. Jotenki keväät on aina olleet minulle ihan hirveen vaikeita, vaikkei sillon mitään sen erikoisempaa olekkaan tapahtunut. Ilmeisesti tälläinen pimeyden lapsi ei kestä lisääntyvää valon tuloa 😃 Muutenkin viimeiset kolme viikkoa ovat olleet ihan kamalat, särkynytsydämiset jne, ei siitä sen enempää, mutta se on entisestään lisännyt jo vireillä olevaa saamattomuutta, kun ei jaksa tehdä muuta kuin maata sohvalla. Ja nyt ei ole masennusta ilmassa, siihen tunnistan jo merkit. Mutta eipä särkynyttä sydäntä pelasta mikään muu kuin aika, siihen eivät lääkkeet auta, vaikka joskus se voisikin olla kaikkein helpoin ratkaisu. Toiset päivät ovat vaikeampia kuin toiset, mutta ehkä se siitä. Hirveän herkilläkin sitä tuntuu olevan, ei paljoa tarvitse, kun alkaa itkettää tms.

Muutama ihminen on jo huomauttanutkin, että mikä on, kun ei mitään kuulu, ja ihan aiheestahan he sanovat. En vain saa aikaiseksi. Että en minä ketään ole unohtanut, vaikkei minusta kuulukkaan :) Aina voi kokeilla heittää minulle päin viestiä, yritän vastata, jos muistan (sekään ei ole tae nyt :D ). Tällä hetkellä minua joutuu ehkä potkimaan enemmin perseelle kuin aiemmin.

Kämppäkin on kuin pienen atomipommin jäljiltä, kun ei siihenkään ole pystynyt nyt panostamaan hetkeen. Koko päivän suunnittelen, että nyt teen sitä ja nyt teen tätä, ja kappas kummaa, illalla huomaan, etten tehnyt yhtään mitään. Sain sentään lakanat vaihdettua tässä kuluneella viikolla :D 

Että ei muuta kun tehokkaampaa ensi viikkoa odotellessa :) Tai kuukautta. Tai jotain... 

Mutta minulta puuttuisi rakkaus

Tää on taas ollut koko päivän niitä päiviä, kun ahdistaa ja itkettää kaikki. Ei jaksa keskittyä mihinkään, ajatukset pyörii päässä kuin karuselli. Tekisi mieli huutaa paha olo pois, mutta ei se auta. Liikaa taas ollut vain itseni seurassa, se kostautuu, on liikaa aikaa ajatella. Pää on rikki, sydän vielä rikkinäisempi. Päässä huutaa miljoonat ajatukset samaan aikaan. Sydäntä särkee, kuin se olisi revitty rinnasta irti. Tuli ärhenneltyä ystävillekkin, itkettää vielä lisää. Ikävä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet aivan hirveät, viha ja surullisuus edelleen vahvimpina tunteina.

Aina kun uskaltaudun olemaan edes hetken onnellinen, se viedään pois, oli se mitä hyvänsä. Tuntuu, kuin se olisi minulta kiellettyä. Ja juu, elämän pienet ilot ja blaablaablaa, kyllä minä niistäkin nautin, mutta mitään suurempaa en uskalla ajatellakkaan. Se otetaan kuitenkin pois. Karma kostaa pahoille ihmisille, mutta en ole paha, ja silti saan osani.

Ja pahinta on, kun tullaan sanomaan, että koitappas nyt ajatella positiivisesti. Miten voit ajatella positiivisesti, jos sinulta on viety kaikki? Minulla ei ole enää mitään. Kaikki minulle rakas ja tärkeä on otettu pois, itsekunnioituksesta lähtien (ystävät toki vielä...). Yritin kuinka kovin tahtojaan, tein miten päin vain, vaikka kuinka ajattelisin positiivisesti, niin pieleen menee. Sen verran monta kertaa tullut tässä pienen elämän aikana se nähtyä. En enää USKALLA olla onnellinen. 

Joka kerta juuri kun nousen jaloilleni, tulee uusi ihminen, joka osoittaa minulle paikkani, joka osoittaa miten arvoton olen, muistuttaa etten ole mitään, lyö minut maihin. Silti yritän sieltä aina nostaa itseni ylös. Toisaalta, kuopassa kastuu myöhemmin, kuin ns. maan päällä 😤

Ehkä jonain päivänä uskallan olla onnellinen. Ehkä jonain päivänä minulla on syytä siihen. Ehkä jonain päivänä sitä ei otetakkaan minulta pois. Ehkä jo huomenna on se päivä, kun ei tunnu enää näin pahalta, ehkä ei. Ehkä, ehkä, ehkä. Vastaavaa kuin jossittelu. Yritän uskoa parempaan huomiseen, mutta nyt juuri se on aika vaikeaa. Tahdon sydämeni takaisin, tahdon kaiken minulta viedyn takaisin. Ei auta. 

Fear doesn't exist anywhere except in the mind

Kammot ja pelot, nuo ihanat ja kamalat ehkä elämää rajoittavat tekijät.  Kovin montaa ihmistä ei ole, joka ei pelkäisi mitään, siis todellakaan yhtään mitään. Toisilla ne on pieniä, toisilla suuria, toisilla täysin ylitsepääsemättömiä, mutta ne kuuluvat asiaan, paitsi siinä tapauksessa jos ne oikeasti haittaa/rajoittaa elämää. Ja niistäkin voi päästä yli, ainakin osasta, ehkä. Kaikista ei edes halua (tai uskalla). Työtä se kuitenkin vaatii.

Myös minä pelkään ja kammoan asioita, moniakin. Pelkään ampiaisia, ahtaita paikkoja, sosiaalisia tilanteita ja ilmapalloja (juu kyllä 😃). Sosiaaliset tilanteet ovat minulle aivan kauheita, jos paikalla on muita  kuin tuttuja, kun pitäisi tutustua uusiin ihmisiin tms. Mieluummin yritän välttää moisia,mutta jos en pysty, stressaan sitä jo monta päivää etukäteen. Jos saan sanaa suustani ylipäätänsä, alan änkyttää, enkä osaa edes vastata kysymyksiin, ja ahdistus lisääntyy entisestään. Nykyisin olen kuitenkin vähän yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, ja pakottaa itseäni uusiin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta kamalaa se on. 

Tällä hetkellä kaikkein pahin kammo osittain rajoittaa minun elämääni. Olen ehkä muutaman kerran maininnut, että tykkään laulaa. Itseasiassa ei, en tykkää, vaan rakastan laulamista. Ongelma vaan on siinä, että teen sen vain ns. yksin, ystävien kuullen kyllä, mutta mieluummin hiljaa pöydässä kuin että lähtisin laulamaan karaokea. Haluaisin ihan todella kovasti käydä muutaman veisun hoilottamassa karaokessakin, mutten pysty. Mikkikammo on aivan valtava. Eräs ystäväni sai sen minulta pari vuotta sitten pois, kävin jopa karaokebaarissa laulamassa, mutta ei tarvittu kuin yksi huono kokemus, ja se oli siinä.

Olin eräässä paikallisessa pubissa, "Miljassa", niinkuin meillä sanotaan, jossa sattu olemaan entisestä elämästäni muutama ihminen, joita en välttämättä olisi halunnut nähdä ja menin laulamaan biisiä, niin kappas kummaa, rivissä haukkuivat kovaan ääneen täysin pystyyn, ja siihen loppu laulaminen. Sen jälkeen en ole mikkiä käteeni ottanut kuin kerran hyvässä humalassa, ja silloinkin tuntui, että pyörryn ihan juuri siihen paikkaan. 

Tuntuu, että sulkeuduin vielä enemmin kuoreeni kuin mitä olin alunperin, koska nyt en pysty enää laulamaan mikkiin vaikka olisi pelkkiä ystäviä ympärillä. Haluaisin päästä tästä "laulupelosta" tai peikosta uudelleen yli, että voisin tehdä jotain mitä oikeasti rakastan. En vain tiedä miten siinä onnistun, jos en kerran voi tehdä sitä edes tutussa ympäristössä. Vasta lauantaina käydessäni Miljassa kahvilla, karaokevetäjäkin yritti houkutella minua laulamaan, mutta kun en pysty. Pelkkä ajatuskin saa minut ihan paniikkiin ja tulee vielä enemmin olo, että haluan ennemmin käpertyä pöydän alle piiloon koko maailmalta, ettei kukaan vain näe tai kuule minua. Paljon helpompi uskoa ihmisiä, jotka halveksuen sanovat, etten osaa laulaa (tai mitään muutakaan) kuin ihmisiä jotka sanovat, että osaan. Helpompi turvautua siihen tuttuun ja turvalliseen tunteeseen, johon sinut on opetettu, kuin kokea ns. uusi tunne.

Toisaalta taas, jos kerran olen tämän yli päässyt, niin pakkohan minun on päästä uudestaankin. Kunhan vain keksisin keinon siihen. Suunta on vain ylöspäin 😊 Alla olevilla ajatuksilla jatketaan eteenpäin :) 

Jatkoa edelliseen

Pv3

♥ Klo 8:45 ➽ 2 palaa vaaleeta leipää (juusto/makkara)
                 ➽ 0,4l Omenatuoremehua
                 ➽ 2kpl juustoriisikakkuja

♥ Klo 11:45 ➽ Perunamuussia ja nakkipaloja/sipulia/raejuustoa

Litteä vatsa ja diipadaapaa

Miulla on aina ollu vähä vaikeuksia ton pitkäjänteisyyden takia, kun pitäs olla kaikkitännehetimullenyt, tai mielenkiinto lopahtaa. Niin on käynyt monesti kaiken maailman laihdutus-ja  urheilujuttujen kanssa. Nyt kuitenkin ajattelin yrittää 22 päivän "litteä vatsa"-kurssia, jota epäilen suuresti, että mielenkiinto riittää, mutta en aio ottaa siitä stressiä, koska silloin se ainakin lopahtaa. 

Ensimmäisen kolmen päivän ajan tulisi pitää pienimuotoista ruokapäiväkirjan tyylistä seurantaa, ja tuntemuksia mitä mikäkin syöminen mahassa aiheuttaa. Tässä on nyt kaksi päivää ruokailuja seurattu, ja aika hurjalta määrältä näyttää ja on. Ja epäterveellistäkin vielä, tiedän senkin. Myös kolmeen kysymykseen tulisi vastata. 

Tässä nyt kuitenkin ensin niitä kahden päivän ruokaseurantoja (kolmannen päivän lisään myöhemmin):

Pv1

♥ Klo 6 ➽täytetty ruisleipä (välissä kananmunaa, kinkkua, majoneesia,                 suolakurkkua....) [näitä en normaalisti joka päivä syö, mutta                   nyt sattuu päiväystuotteena kaapissa olemaan ja ne on                             syötävä pois] 
               Olo täysi, vähän turvottaa
           ➽ 0,7 l omenatuoremehua
           ➽ salmiakkipastilli

♥ Klo 7 ➽ Mukillinen vettä

♥ Klo 9:30 ➽ Mukillinen vettä

♥ Klo 10 ➽ Mukillinen vettä
              ➽ Mukillinen kahvia, tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 12 ➽ Riisiä ja lihapataa (lihaa, herneitä, porkkanaa, ruokakermaa)
              ➽ Mukillinen mehua

♥ Klo 14:30 ➽ Mukillinen kahvia, tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 15 ➽ Salmiakkipastilli

♥ Klo 19:30 ➽ 0,33 mukillinen kahvia, tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 20:30 ➽ Lautasellinen (syvä) gluteenitonta makaronia, kanaa ja                            raejuustoa. 
                        Maha erittäin täysi, ylävatsa kivikova
                    ➽ 0,4 l omenatuoremehua


Pv2

♥ Klo 10:45 ➽ Täytetty ruisleipä (kts. yllä)
                    ➽ 0,4l omenatuoremehua

♥ Klo 15:45 ➽ Täytetty ruisleipä
                    ➽ 0,4l omenatuoremehua
                    ➽ Pari lusikallista marjarahkan maistelua, jota tein                                      iltapalaksi (marjoja, rahkaa, kermavaahtoa, sokeria)
                    ➽ 2 nakkia

♥ Klo 16:45 ➽ 2kpl 0,33l mukillista kahvia,tilkka kevytmaitoa

♥ Klo 17:30 ➽ Lautasellinen (syvä) perunamuussia, nakkipaloja,sipulia,                         ketsuppia ja raejuustoa
                       Maha kipeä ja turvoksissa, pierettää

♥ Klo 18:30 ➽ Marjarahkaa jälkiruokakupillinen

♥ Klo 22:30 ➽ Iso mukillinen kaakaota veteen tyhtynä, loraus maitoa
                   ➽ 4 nakkia

Ja sitten ne kolme kysymystä.

🐉 Mitä positiivisia asioita litteä vatsa sinulle tuo?

    ❥ Paremman olon, paremman itsetunnon, vaatteet mahtuu paremmin               päälle eikä purista ja kiristä, maha voi paremmin

🐉 Mitä negatiivisia asioita jää pois, kun vatsa on litteä?

   ❥ Turvotuksen tunne, oman pään negatiiviset mielenliikkeet

🐉 Mitä se vaatii, että voit seurata valmennusta ja tehdä tehtävät?

   ❥ Mielenkiintoa, ns. perseelle potkimista, motivaation nostamista,                      paremman olon oottamista

Let's do it better!

Mä olen aina ollut huono melkein kaikessa. Kädentaitoja ei ole ollenkaan (saati hermoja niihin), matemaattisia kykyjä ei todellakaan ole ja liikuntakin on vähän niin ja näin. En hallitse myöskään ihmissuhteita, olen huono ihmisten kanssa. Kovin montaa asiaa ei ole,

joissa olisin ns. hyvä, mutta ehkä ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Yritän tehdä tästä positiivisen, pilke silmäkulmassa tehdyn postauksen. 

🎱 Äiti. Olen hyvä äiti, vaikkei kaikki sitä mieltä olisikaan. Onneksi itse tiedän miten asiat ovat. Täydellistä minusta ei saa ikinä, mutta enpä sitä haluakkaan, minulle riittää se, että olen hyvä. Lapset on henki ja elämä, ja niiden puolesta teen mitä vaan. 

🎱 Leipominen. En voi väittää, että olisin HYVÄ siinä, koska kauniitahan niistä ei saa, ei sitten mitenkään, mutta maku on yleisesti ottaen hyvä. Harvoin olen leiponut mitään "pahanmakuista". 

Hopeatoffee-turkinpippuripalat

🎱 Näytteleminen. Se on vaan on. Vaikka itse sanonkin, niin siinä olen oikeasti hyvä. Pystyn pokerinaamalla vetämään jotain ihan älytöntä, ja lahjojakin siihen ehkä olisi. Olin aina koulun näytelmissä mukana vapaaehtoisesti. Ja tietyssä mielentilassa pystyn improvisoimaan melkein mitä tahansa.

🎱 Vaikka olenkin huono ihmissuhteissa, niin ystävänä olen kai myös ihan hyvä. Kuuntelen, ja olen aina paikalla kun tarvitaan, vaikka sitten keskellä yötä, mutta olen. En huutele asioita muille, ja olen lojaali. Ja annahan olla, kun joku sinua satuttaa... No, loput voi lukea alibista, vai miten se meni 😂 💖💋

🎱 Laulaminen. Tästä on monia eri mielipiteitä, eikä omakaan ole ihan sitä, että se ääni kaunis olisi (se jostain syystä pilaantuu kun joutuu kosketuksiin ilman kanssa 😄 ), mutta nuotissa pysyn sentään. Ja tykkään. Todella, todella paljon tykkään, laulan aina. Melkein se niin on mennyt, että "jos Hellu ei laula, sillä ei ole kaikki hyvin" 😏 

🎱 Lukeminen. Tästä olen tykännyt ihan lapsesta asti, ja olen edelleenkin aina kun mahdollista nenä kiinni kirjassa. Tykkään myös lukea ääneen, ja osaan äänelläni ns värittää lukemaani, ettei se ole vain sellaista tasapaksua molotusta. Kirjahaastettakin harkitsin, mutta totesin, etten jaksa alkaa etsimään 50 kirjaa tietyn aihepiirin mukaan. Kirjastokortti minun itseasiassa pitäisi hommata, minulla on vain vanha "norppakortti", ei tätä nykyistä "Heiliä" vai mikä ikinä onkaan.

🎱 Olen hyvä olemaan ihan vaan oma itseni 😆 Vaikka näytteleminen olisikin minun juttu, niin silti en voisi kuvitellakkaan esittäväni jotain muuta mitä oikeasti olen, en edes pysty siihen. Olen valitettavasti liian aito, välillä ehkä olisi hyvä olla jotain muuta. "Mie oon vaan mie", oma ihanankamala itteni 😄 

🎱 On myös paljon negatiivisia asioita, joissa olen valitettavasti hyvä, mutta lupasin alussa pitää tämän positiivisena, joten ne jääköön mainitsematta tällä erää.

Kerrohan minulle, missä juuri sinä olet hyvä? Näitä postauksia kuitenkin lukee 50-150 ihmistä laskurin mukaan, niin olisi kiva, jos joku teistä käydessään jättäisi sanan tai pari 😊 Jokatapauksessa, vaikket kommenttia jättäisikään, toivotan hyvää uutta vuotta kaikille kävijöille! 😘

ps. Nyt vasta hiffasin, että tänne saa oikeita hymiöitäkin... Blogi ollut täällä kuitenkin... No, aika monta vuotta 😅